Olet täällä

Näin veistät kirvesvarren




Melkein jokaisen puuvajan perukoilta löytyy vanha kirves, josta varsi on poikki tai niin huonossa kunnossa ettei sitä uskalla käyttää. Eikä uudemmankaan kirveen kanssa välty aina siltä että tulee lyötyä vähän pitkäksi ja terän sijaan klapiin osuukin kirveen kurkku. Ja "karvakaulakirveellä" ei pidä mennä enää tekemään töitä, vaan varsi pitää vaihtaa. Jos varsi on harmaaksi lahonnut ja pinnasta hiomalla tai vuolaisemalla ei tule heti terve puu vastaan niin kirvesvarsi menee vaihtoon. Samaten jos varressa on yksikään halkeama tai paha kolhu josta halkeama voi lähteä.


Tässä työselostuksessa tehdään kirvesvarsi ihan alusta asti, mutta ohjeet soveltuvat yhtä lailla kaupasta ostetun kirvesvarren sovittamiseen soveltuvin osin

Kaapissa oli kaksikin hyvää veistokirvestä, jotka kaipasivat uutta vartta. Pienemmässä oli varsi poikki ja isompaan oli ostettu liian pieni tehdasvarsi. Noin soukasta varresta on huono pitää kiinni lyödessä ja tasapaino oli veistoon huono.

Kirvesvarteen valitaan sopiva koivunrunko. Mielellään vähän luonnonväärä, jotta syysuunta myötäilee vartta polven kohdalta. Tässä näytetty halko on siitä pienimmästä päästä, isompikin olisi saanut olla. Vartta ei pitäisi vuolla ohuesta kepistä tai karahkasta, vaan aina isommasta puusta ja aina niin että varren selkä tulee pintapuusta ja mahapuoli sydänpuusta. Puun sydän ei saa koskaan jäädä lopulliseen varteen, vaan aihiossa pitää olla niin paljon varaa että varressa on puuta vain yhdeltä puolelta runkoa.



Halosta on hyvä aloittaa. Kaksi sivua veistetään puhtaaksi, jotta pintaan voidaan piirtää aihioiden malli. Samalla kun aihioiden tekoon ryhtyy niin voi tehdä muutenkin useamman, ettei seuraavalla kerralla joudu aloittamaan alusta. Halon sivujen oikaisun ja aihioiden irrotuksen voi tehdä moottori- tai vannesahalla, tässä aihiot sahattiin irti parilla vanhalla puusepänsahalla. Aihioon on hyvä jättää aika reilusti lihaa ympärille siltä varalta että jostain löytyy halkeama tai oksa. Isossa aihiossa niiden väistelyyn on enemmän tilaa.

Tässä kannattaa muistuttaa myös siitä että aihiota ei koskaan kannata ottaa halon päästä, vaan keskemmältä. Kuivuessaan halon päätypuu halkeilee aina melko syvälle, ja joskus edes vaaksan mittainen hukkapala ei tahdo riittää, vaan aihioon jää ohuita halkeamia. Vaikka turha työ harmittaisi miten paljon niin aihio pitää myös voida heittää pois jos siitä löytyy halkeamia, oksia tai muita virheitä.



Aihiota ohennetaan vähän hahmolleen niin että päästään sovittamaan vartta kirveen silmään. Sovitus tehdään aina ensin ja varren viimeistely vasta kun nähdään mihin asentoon varsi asettuu silmään. Tässä on myös itse tehdyn varren paras puoli, kerran vähän vinoon laitettu tehdasvarsi on vinossa lopun ikäänsä, itse tehden varren saa muotoiltua tarkalleen loppuun asti.

Alkumuotoiluun aihiosta eteenpäin käytetään terävää kirvestä, kavahöylää, puukkoa ja sahaa.



Kun vartta aletaan sovittaa silmään, värisovitus on kaikkein helpointa. Vanhasta ruosteisesta kirveestä lähtee väriä varteen ilmankin, mutta kirveen silmään voi pyöräyttää sormella vaikkapa nokea, joka jää hienosti varren pintaan ja kertoo heti, mistä puuta pitää ottaa pois.

Puuta otetaan kerralla vain ihan vähän ja vain nokisilta alueilta. Terää joutuu sovittamaan kohdalleen kymmeniä kertoja, mutta ahnehtimaan ei kannata ruveta. Pidä myös koko ajan huolta siitä että varsi on ei lähde kiertymään jommalle kummalle sivulle tai nyökkäämään liikaa.



Terä kopautetaan paikalleen sovitusta varten lyömällä muutaman kerran varren nuppiin, ja pois sen saa pitämällä varresta kiinni ja lyömällä terä irti. Tässä paras löytämäni työkalu on parkkinahasta tehty nuija, jolla ei saa sen paremmin halkaistua varren päästä lastua kuin kolhittua terääkään. Vaihtoehtona on pehmeä kuusenklapi tai puu-, kumi- taikka muovinuija, mutta vasaralla tai toisen kirveen hamaralla ei pidä mennä lyömään sen paremmin kirvesvarren päähän kuin teräänkään.



Kun varsi on saatu sovitettua miltei kohdalleen, voidaan aihiota ruveta viimeistelemään. Tässä jatketaan kavahöylällä ja puukolla, mutta puukon on syytä olla todella terävä. Ei ole ollenkaan liioittelua pitää hiomakiveä penkinkulmalla ja pyyhkäistä puukko välillä teräväksi työn kestäessä. Kolmanneksi työkaluksi viimeistelyyn voi ottaa siklin, joka on nopea peli veistojäljen tasoitteluun ja ihan materiaalin poistoonkin. Muodon voi nyt hakea lähes loppuun, mutta pintaan kannattaa jättää vielä muutama milli joka puolelle.



Tässä pikkukirveessä varsi on varmistettu vielä parilla hakaraudalla, jotka sovitetaan kirveen silmän sisään ja niitataan varteen kiinni. Tässäkin sama värillä sovittaminen toimii hyvin, nyt vain käytin sovittamiseen spriiliukoista tussia noen sijaan etteivät sormet olisi koko ajan noessa. Ensin sovitetaan toinen rauta ja sitten toinen, lopuksi molemmat yhdessä.



Kun hakaraudat on sovitettu, varteen sahataan halkein kiilaa varten. Tässä kuvassa näkyy myös yksityiskohta jota saa käyttää vain haoilla varmistetussa varressa: terää varten on taltattu olake varteen, jolloin terä ei enää uppoa syvemmälle. Tätä ei pidä käyttää jos varressa ei ole hakoja, koska muuten vartta ei saa kiristettyä tiukemmalle myöhemmin.



Kiila vuollaan käsipelillä ja siihen jätetään niin pitkästi vartta että siitä on hyvä pitää kiinni kiilatessa. Vaikka käyttäisit valmista vartta niin tee kiila itse, kirvesvarsien mukana myytävät kiilat ovat ihan joutavia lipareita.



Hakoja varten porataan reikä, johon lyödään rautanaula. Naulan toinen pää katkaistaan muutaman millin pidemmäksi kuin varren paksuus ja niitataan kuulapäävasaralla paikalleen.



Tässä näkyy vanha varsi ja viimeistelyä vaille valmis kirvesvarsi. Ainakin itse huomaan helmasynnikseni tekeväni ennemmin hiukan liian paksuja ja kömpelöitä kirvesvarsia ja puukonkahvoja. Tämäkin varsi näyttää jo hyvältä, mutta se tuntui käteen aivan liian paksulta. Vaikka muoto olikin silmämääräisesti oikea, niin aihiosta lähti vielä monta milliä monesta paikkaa.

Tässä vaiheessa on paras pitää pitkä tauko tai jatkaa seuraavana päivänä. Käsi tottuu tekemäänsä muotoon, eikä enää hetken päästä löydä vikoja. On parempi jättää koko juttu syrjään hetkeksi ja kokeilla vasta vähän ajan päästä että vieläkö se istuu käteen vai pitäisikö jostain kuitenkin hiukan ottaa.

Varren saa viimeistellä hiekkapaperilla jos haluaa, itse yleensä jätän sen siklipinnalle. Terävällä siklillä saa koivuun lähes yhtä hyvän pinnan kuin hiomalla.



Valmis kirvesvarsi tervataan kevyesti ja se on valmis. Näin lyhyessä pikkukirveessä terän kulma varteen nähden ei näytä täyttävän suosituksia, mutta ainakin omaan käteeni tällainen pikkuinen veistokirves saa olla vähän vähemmän nyökällään kuin ohjeissa kerrotaan.


Pekka

Kommentit

Olipa yllätys, että vielä löytyy kirvesvarren tekijä, joka osaa homman. Mielestäni kuitenkin muutama kommentti. Itsekin huomautit terän asennosta. Minusta se lähtee tuosta melkein loppuun kuluneesta terästä. Terä tulisi käyttää pajassa, jolloin resän suu saisi oikean muodon ja kulman silmään nähden. Lisäksi "kallitseminen" tuottaisi kirveen terään riittävästi hiiltä karkaisua varten. Terässä näyttää olevan "rautaa" kylliksi uudistetuksi käyttöesineeksi. Samalla voisi siistiä terstyneen hamaran, joka saattaa olla jopa vaarallinen käytössä.
Varsipuun hakemiseen kannattaisi käyttää aikaa. Halkopino on hätäratkaisu. Paras varsiaihio löytyy koivun tyven lähelle joskus tehdyn vestovilon kyljestä, joka on jo itsestään kasvanut varren muotoa myötäileväksi ja on tiheäsyista ja sitkeää sekä varmasti oksatonta.
Henkilökohtaisesti minulla on ollut kaksi oppi-isää. Oman isäni lisäksi toinen oli ammatiltaan hirsiveistäjä, joka tarvitsi vähintään kolme erilaista vestokirvestä ja kaikissa piti olla omanlaisensa varsi. Tässä esitetty varsimalli on lähellä varauksen ja salvosten viimeistelyyn käytetyn pikkukirveen vartta. Tämän tekijän helmasynti, liika paksuus kirveen varressa aiheuttaa varren vastaamiseen iskusta ja seuraus on puun väsyminen kurkussa, ellei käytetä noita metallivaarnoja, joita en missään tapauksessa suosi. Sopivan ohut varsi joustaa iskussa ja kestää särkymättä. Ennen savotoilla jollakin miehellä oli jokailtainen työ uuden kirvesvarren teko, koska vuoleminen jäi kesken ja usein puu oli tuoretta ja huolimattomasti hankittua. Moni taas kantoi kirveen samassa varressa useampaankin savottaan. Itselläni on käytössä kirves, jonka varren ohentelin v. 1977 edellä mainitun hirsiveistäjän ohjeiden mukaan tehdasvartetusta kirveestä. Pari kertaa olen vaihtanut kiilan, kun varsi on alkanut klonksua kevätahavan aikaan. Muutamilla savottamiehillä oli varavarsiaihioita jopa pareittain sahan pääpuitten kanssa repussa jo savottaan tullessa. Kiitos hienoista kuvista! Huomasin vain, että aihe on päivitetty jo v.2007. Olisi kuitenkin mukava jatkaa keskustelua ja mahdollisesti kehitellä muitakin vanhoja taitoja muistiin merkitsemiseksi. Kalevi

Olipa yllätys, että vielä löytyy kirvesvarren tekijä, joka osaa homman. Mielestäni kuitenkin muutama kommentti. Itsekin huomautit terän asennosta. Minusta se lähtee tuosta melkein loppuun kuluneesta terästä. Terä tulisi käyttää pajassa, jolloin resän suu saisi oikean muodon ja kulman silmään nähden. Lisäksi "kallitseminen" tuottaisi kirveen terään riittävästi hiiltä karkaisua varten. Terässä näyttää olevan "rautaa" kylliksi uudistetuksi käyttöesineeksi. Samalla voisi siistiä terstyneen hamaran, joka saattaa olla jopa vaarallinen käytössä.
Varsipuun hakemiseen kannattaisi käyttää aikaa. Halkopino on hätäratkaisu. Paras varsiaihio löytyy koivun tyven lähelle joskus tehdyn vestovilon kyljestä, joka on jo itsestään kasvanut varren muotoa myötäileväksi ja on tiheäsyista ja sitkeää sekä varmasti oksatonta.
Henkilökohtaisesti minulla on ollut kaksi oppi-isää. Oman isäni lisäksi toinen oli ammatiltaan hirsiveistäjä, joka tarvitsi vähintään kolme erilaista vestokirvestä ja kaikissa piti olla omanlaisensa varsi. Tässä esitetty varsimalli on lähellä varauksen ja salvosten viimeistelyyn käytetyn pikkukirveen vartta. Tämän tekijän helmasynti, liika paksuus kirveen varressa aiheuttaa varren vastaamiseen iskusta ja seuraus on puun väsyminen kurkussa, ellei käytetä noita metallivaarnoja, joita en missään tapauksessa suosi. Sopivan ohut varsi joustaa iskussa ja kestää särkymättä. Ennen savotoilla jollakin miehellä oli jokailtainen työ uuden kirvesvarren teko, koska vuoleminen jäi kesken ja usein puu oli tuoretta ja huolimattomasti hankittua. Moni taas kantoi kirveen samassa varressa useampaankin savottaan. Itselläni on käytössä kirves, jonka varren ohentelin v. 1977 edellä mainitun hirsiveistäjän ohjeiden mukaan tehdasvartetusta kirveestä. Pari kertaa olen vaihtanut kiilan, kun varsi on alkanut klonksua kevätahavan aikaan. Muutamilla savottamiehillä oli varavarsiaihioita jopa pareittain sahan pääpuitten kanssa repussa jo savottaan tullessa. Kiitos hienoista kuvista! Huomasin vain, että aihe on päivitetty jo v.2007. Olisi kuitenkin mukava jatkaa keskustelua ja mahdollisesti kehitellä muitakin vanhoja taitoja muistiin merkitsemiseksi. Kalevi

Mukava kuulla että näytti oikealta. Tuo on todellakin semmoinen kyynärvarren mittainen pieni "verstaskirves", joka selittää sekä varren muotoa että noita hakasia. Alunperin se on ymmärtääkseni ollut Billnäsin retkikirves. Terän loppuunkuluneisuutta selittää se että lainasin kirvestä putkimiehelle joka hakkasi sillä valurautaviemärin poikki ja väänsi vielä varrenkin halki.

Olisi mielenkiintoista jutella lisää kirvesvarsista, tuossa tuli paljon erinomaista lisätietoa ja tarkennusta. Olen kirjoittanut saman jutun myös Kotiverstas.com-keskustelupalstalle. Siellä jutusta on kuvat jo hävinneet, mutta keskustelu jatkuu yhä. Tervetuloa vaikka sinne jatkamaan!

http://www.kotiverstas.com/keskustelu/index.php?topic=91.0

Kiitos tästä kirjoituksesta. Pitkään olen miettinyt mistä osasta puuta kirveen varsi tulisi tehdä ja mistä puusta. Monta vanhaa terää odottaa varttamista.
Onko muita hyviä kotimaisia puita jotka sopisi kirveen varreksi? Esim tammi tai pihlaja? Joskus kuulin että pihlaja olisi hyvä lekan varsi..

Kotimaisista puulajeista paras on saarni ja tammikin on hyvä. Pihlajasta en usko tulevan kovin pitkäikäistä vartta, vaikka uutena se voi olla hyväkin. Omenapuuta ja vaahteraa kannattaisi kokeilla. Jos Ruotsista saa valkopyökkiä Carpinus betulus on se kovana ja sitkeänä puuna hikkorin luokkaa kirveenvartena. Valkopyökkiä kasvaa eteläisessä Ruotsissa: Kalmar, Blekinge ja Skåne.

Lisää uusi kommentti

BBCode

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • You may use these tags: [abbr], [acronym], [b], [center], [code], [color], [define], [font], [h1], [h2], [h3], [h4], [h5], [h6], [hr], [i], [img], [justify], [left], [list], [node], [php], [quote], [right], [s], [size], [sub], [sup], [u], [url], [wikipedia], [youtube], [ol], [ul], [table]
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • Ccfsmileys content filter.
  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.