Höylävertailu, osa 7: Loppuarviot, yhteenveto

Anant A4
Anant Kamal AA4



Anantit menevät saman arvion alle, koska kyseessä kuitenkin on kaksi rinnakkaismallia.

Ananteista voi sanoa varmaksi vian sen, että pienellä hintaerolla kannattaa ehdottomasti ottaa Kamal, koska siinä kuitenkin on moni asia valmiiksi tehty. Alkuerittelyssä hämmästelin, miten paljon sillä vitosen hintaerolla oikeasti sai. Loppukaneettina on helppo todeta, että vitosella sai pari pistettä arvostelussa.

Jos ajattelee Anantia kuitenkin vain aihiona, niin vitosen ero on itse asiassa aika suuri. Pohjan oikaisu on valmiiksi tehty ja teräkelkan koneistus oli paljon paremmin hoidettu. Eli näistä kahdesta on helppo sanoa, että jos vähänkään valinnan mahdollisuutta on, niin edullisempi kannattaa kyselemättä jättää kauppaan.

Edullisempi Anant ei sellaisenaan ole erityisen hyvä muuhun kuin karkeaan kirvesmiehen työhön ja pyöriskelemään työmaalle. Jos teräkelkan vinous korjataan joko viilaamalla kita vinoksi tai sitten työläästi sovittamalla kelkka uudelleen, niin tilanne paranee jonkin verran. Sen lisäksi murtoterää ja kidan etureunaa pitäisi siistiä, jotta lastut pääsisivät vapaasti liikkeelle ja höylä lakkaisi tukkimasta. Epäilen kuitenkin, ettei höylästä saa työläästi virittelemälläkään paljon kolmosen arvosanaa parempaa höylää. Se siis voi kelvata vähän isompien pintojen silitykseen helpoilla puulajeilla, kunhan pinnan laadulle ei ole suuria vaatimuksia.

Kalliimmassa Anantissa saattaa olla potentiaalia vähän vaativampiinkin puulajeihin, ainakin se on tukevampi ja terä on parempi. Potentiaalia voisi olla jopa neloseen asti, mutta se teettää kyllä paljon töitä.

Clifton No. 4

Testin aikana Cliftonista muodostui henkilökohtainen suosikkini. Se on hyvin rakennettu, testin parhaiten viimeistelty ja kaikin puolin tasapainoinen höylä.

Ehkä ainoat negatiiviset kommentit höylästä liittyvät kahvaan ja sivusäätövipuun. Isokätiselle Clifton on erittäin hyvä höylä, koska siihen mahtuu aavistuksen verran suurempi kinkkukäsi kuin muihin Stanley-johdannaisiin. Tämä on tapahtunut osittain sen kustannuksella, että kahvan yläreunasta on tullut merkillisen terävä. Noin terävä kahvan yläosa ei säily vuosikymmeniä ehjänä verstaalla, ja huolimattomasti höylää käteen ottaessa saa terävän kantin käteensä.

Kahvan vieressä on myös toinen pikkumarinan aihe, sivusäätövipu. Jostain syystä sivusäätövipu on lyhyempi kuin höylän terä ja tämän takia terän sivusäätöä pitää säätää hankalasti peukalonkärjellä kahvan ja terän välistä siinä missä muiden höylien kanssa säätö on helppoa koko peukalolla. Taaemmassa kuvassa vertailu-Stanley.



Pikkumoitteista huolimatta nostaisin Cliftonin testin henkilökohtaiseksi suosikiksi.


Jos Cliftonia haluaisi parannella, niin omat paranteluni rajoittuisivat kidan etureunan maalin poistoon ja kiillotukseen. Nyt kidan etureunassa on melko paksu maali ja reilun kymmenesosamillin kidan koolla maalin epätasaisuuskin tekee jo heittoa kidan leveyteen ja lastujen kulkuun.


HBS 7A/48D

HBS oli hiukan sattumahöylä testissä. Halusin testiin helposti saatavissa olevan puurunkoisen eurooppalaisen höylän, ja ainoastaan Bauhausin vakiovalikoimassa sellaisia löytyy.

HBS oli hiukan ikävä pettymys testissä, varsinkin kun pidän näistä saksalaistyyppisistä sarvihöylistä. Höylä saattoi jopa saada hiukan ansaitsemaansa paremmat pisteet testissä siksi että osaan tämän sorttista höylää säätää ja esim. höylätestissä yritin sinnikkäästi hyvää pintaa ajatuksella että "onhan tämän nyt pakko toimia".

Mielestäni koko HBS:n idean tappaa huono muovinen keinupala, jota vasten kiila nojaa. Se joustaa niin paljon, että säätö ei tahdo pysyä millään paikallaan. Kun vielä kiila on hiukan liian pitkä ja painaa murtoterän "kyhmyyn", terän säätö liikuttaa murtoterää edes takaisin, ja pahimmillaan murtoterä saattaa lipsahtaa kiilaa kiristäessä jopa varsinaista terää edelle. Lisäksi teräntila on mielestäni aivan liian kapea terälle: terää ei mahdu kääntämään yhtään sivusuunnassa. Kun teroitus myöhemmin joka tapauksessa alkaa puoltamaan jommalle kummalle puolelle, niin terä jää kurkkaamaan vain kidan toisesta suupielestä, kun sitä ei pysty kääntämään vähän vinoon.



HBS:n kiilan keinupalaa pitävä akseli pitäisi luultavasti porata pois ja tehdä uusi pala puusta tai metallista - tai sitten korvata koko keinupala vain paksummalla akselilla. Lisäksi murtoterän etureunaa pitäisi parannella. Muuten sanoisin, että höylällä voisi olla mahdollisuuksia aina nelosen höyläksi asti, jos vain terän säädön saa toimimaan kunnollisesti ja murtoterän säädön pysymään paikallaan.

Japanilainen höylä, Hira kanna

Tämä höylä tarjosi testin suurimman yllätyksen. Kiinteän kidan takia höylältä tippui pisteitä sekä kidan säädöstä että sitten soveltuvuuden monipuolisuudesta. Vaatimattomat viimeistelypisteet höylä itse asiassa ansaitsikin, pellistä stanssattu karkea murtoterä, keltapassivoitu kiilan akseli ja vähän karkeat ja viimeistelemättömät nurkat eivät alkuun herättäneet suuria odotuksia.

Höyläystestiin päästessä kelkka kääntyi tasan 180 astetta. Niinkuin itse asiassa teki testikalikkakin, se nimittäin piti kääntää samaan työstösuuntaan kuin muilla höylillä.

En ole koskaan aikaisemmin höylännyt itämaisilla vetäen toimivilla höylillä, mutta liike kävi järkeen aivan ensimmäisellä lastulla. Jos olet joskus nähneet youtube-videoita näytöksistä joissa japanilaiset vetävät höylällä utuisen ohutta lastua, niin testiverstaalla tapahtui täsmälleen sama vähän pienemmässä mittakaavassa.

Vartalon hallinta itseen päin vetäessä on huomattavan paljon tarkempi kuin itsestä poispäin työntäessä.

Jos kiinteän kidan vähentämät pisteet lasketaan mukaan, niin höylä nousee tasapisteisiin vertailun kärjen kanssa. Ei lainkaan huono saavutus viidentoista euron rautakauppahöylältä.



Höylä on tällaisenaan erinomainen silityshöylä. Se ei ole erityisen laajakäyttöinen, mutta poikkeuksellisen erinomainen juuri omalla alallaan.

Kunz No.4



Kunz oli kenties testin toinen yllättäjä. Mielikuva höylästä oli muodostunut muovikahvojen ja aika kömpelösti viimeisteltyjen säätöruuvien perusteella, mutta höyläystestissä Kunz pärjäsi merkillisen hyvin.

Hyvät puolet ensin: terä ja murtoterä sekä höylän runko on viimeistelty silmiinpistävän hyvin. Myös teräkelkkaan oli koneistettu pitkittäinen ohjausharjanne, joka itse asiassa muista höylistä puuttui, tämä oli suorastaan parannus normaaliin Bailey-rakenteeseen nähden, jossa kelkan voi parkkeerata melko poikittain pedilleen. Terä oli jonkin verran tavallisia paksumpi kuin muissa höylissä.

Puutteet olivat sitäkin kiusallisempia, kun muutamat perusasiat olivat niinkin hyvin kunnossa. Suurin puute oli se, että kitaa ei saanut hyvällä tahdollakaan alle millin, joten edellytykset tarkkaan höyläykseen alkavat karista jo tässä. Kitaa voisi pienentää hankkimalla paksumman terän, jolloin kita pienenisi.

Höylä on aihiona vähän huono sen vuoksi, että siinä on muutamia muitakin vikoja - muuten olisin suositellut höylää paksumman terän kanssa ihan kärkikastiin. Paha vika kidan lisäksi on se, että terää ei tahdo saada kokonaan höylän pohjan sisään, vaan säätöruuvin liike loppuu kesken. Peltistä Y-vipua voisi tietysti väännellä, mutta lisätuskaa aiheuttaa se että terän säätöruuvi on väärän kätinen. Se siis vetää terää sisään silloin kun luulet työntäväsi sitä ulos ja toisinpäin.

Viimeinen pikku kiusa on peittoterä joka pitää teräpakkaa paikallaan. Siitä nimittäin puuttuu terää vasten tuleva jousiliuska joka kaikissa muissa höylissä on. Tämän takia peittoterä yrittää pompata pois paikaltaan aina kun sitä yrittää lukita vivulla paikalleen.

Höylä on melko paljon kevyempi kuin muut kilpakumppaninsa. Kaikki viat selviäisivät sillä selityksellä, että pohjasta on voitu koneista pari ylimääräistä milliä pois, jolloin kita on auennut liiaksi ja säätö jäänyt "tappiin".

Höylässä on potentiaalia ja jälki on siistiä. On miltei murheellista tuhlausta, että höylään jossa on näin paljon hyvää potentiaalia on jätetty näin kiusallisia pikkuvikoja pilaamaan kokonaisuutta.


Lie-Nielsen No. 4

Lie-Nielsen oli täysin tasavahva kilpailija Cliftonin ja Veritaksen rinnalla, ja parin pisteen ero tuli hyvin pienistä virheistä – aika pienestä heitosta kylkien suoruudessa ja vähän krouvisti terotetusta terästä. Sinänsä kärkikolmikko oli hyvinkin tasainen, ja lienee ennemminkin makukysymys, minkä kolmesta itselleen haluaa valita.

Lie-Nielsen oli vanhoihin Stanleyihin tottuneelle hyvin tutun tuntuinen. Höylässä on toistettu kyljen kulmikasta muotoa myöten koko vanhojen Bed Rock-höylien muotokieli. Toisaalta Lie-Nielsen on myös parannellut Bed Rock-konseptia sekä toiminnallisesti että visuaalisesti. Toiminnallisesti suurimmat parannukset ovat terässä: terä on miltei tuplaten perinteistä Stanleyin terää paksumpi ja murtoterä siihen päälle vielä saman paksuinen paketti. Myös murtoterän muotoilu on muuttunut perinteisestä, se muistuttaa toista terää ylösalaisin varsinaisen terän päällä. Höylä on myös muuttunut visuaalisesti aika tavalla, teräkelkka, peittoterä ja Y-vipu ovat pronssia.



Lie-Nielsenin vakioterä on A2-työkaluterästä, mutta höylään saa myös O1-hiiliterästerän halutessaan. Koska kaikki muut työkaluni ovat hiiliterästä ja teroitusvehkeet sen mukaiset, ottaisin itse mielelläni tämän höylän hiiliterästerällä.

Pikkuhuomautuksena oikein isokätisille: Nielsenin kahva oli aavistuksen verran pienempi kuin muut Stanley-kopiot, ilmeisesti kahvojen puumateriaalin vuoksi. Ero ei ole suuren suuri, mutta tuntui kuitenkin kun on vanhoihin siroihin ruusupuukahvoihin tottunut. Sain vielä oman 11-koon käpäläni mahtumaan höylään aivan hyvin, mutta isomman käden kanssa voisi ehkä olla vaikeuksia.

Mujinfang



Mujinfang oli jo testin alussa poikkeuksellisen mukavan tuntuinen höylä käsitellä. Pehmeämuotoinen, pintakäsittelemätön puu tuntui mukavalta sormissa ja oikea höyläysasento löytyi intuitiivisemmin kuin japanilaisessa höylässä.

Höylä on sitä hyödyllisempi mitä kovempia ja vaikeampia puulajeja höylätään. Missään tapauksessa melko jyrkkäkulmainen Mujinfang ei ole kotimaisten puulajien yleishöylä, vaan edut tulevat esiin kovilla ja vaikeilla puulajeilla. Myös terämateriaali on valittu tämän mukaisesti, terä oli testin ainoa pikaterästerä, joka kestää kovien puulajien kulutusta oletettavasti paremmin kuin tavallinen hiili- tai työkaluteräs.

Höylä on erittäin kauniisti viimeistelty, ja siitä on vaikea löytää paranneltavaa. Yksi puute tässä yksilössä tosin oli: kiila oli toispuolinen, niin että se tahtoi pitää vain terän toisen reunan asetuksen kohdallaan. Testin sai kyllä vietyä läpi ajoittaisella säädön tarkastukella, mutta testitulos olisi voinut olla parempikin jos kiila olisi ollut kunnollinen. En alkanut kiilaa höyläämään suoremmaksi testin aikana koska en kustomoinut muitakaan höyliä, mutta omaan höylään tämä pitäisi tietysti tehdä.


Record 04



Record oli mielestäni testatuista keskihintaisista perushöylistä sellaisenaan paras aihio ihan oikeaan työntekoon. Työnteon kannalta isoimmat tarvittavat muutokset olisivat murtoterän ja kidan viilaaminen aavistuksen verran, jolloin höylä lakkaisi tukkimasta höylätessä. Muuten perusasiat olivat höylässä verrattain hyvin kunnossa: toiminta oli johdonmukaista ja reilun oloista.

Pidin erityisen paljon Recordin peittoterän säätöruuvista tavanomaisen Stanley-linkun sijaan. Sillä saa säädettyä syvyyssäädön herkkyyden/raskauden hienosti, linkkumalleissa säätö ei ole niin helppoa vaan peittoterä pitää ottaa ensin pois tai sitten pitää hakea kaapista ruuvimeisseli ruuvin kiristämiseksi peittoterä paikallaan.

Höylästä on olemassa myös jonkun kympin halvempi karvalakkimalli, jossa on muovikahvat ja aika paljon karkeampi viimeistely. Testaamatta on vaikea suositella sitä, mutta ainakin tässä paremmassa Recordissa on mielestäni vähän virittelemällä edellytyksiä ihan kunnolliseksi höyläksi. Ei ehkä nyt aivan parhaiden veroiseksi, mutta nelosen arvoiseksi yleishöyläksi kuitenkin.


Stanley 12-004



Olen testin aikana päätynyt sättimään Stanleytä niin moneen kertaan, että moni saa varmasti kuvan, ettei testi ole voinut olla puolueeton. Ehkä näin onkin, mutta vaikka olisin ollut kohtuuttoman puolueellinen Stanleyn puolesta, niin sen olisi parhaimmillaankin saanut valehdeltua enintään halvemman Anantin veroiseksi höyläaihioksi. Ja mielestäni Anant on kuitenkin huomattavasti Stanleyta parempi aihionakin.

Ainoa asia joka tässä höylässä oli hyvin ja toimivasti tehty on terän syvyyssäätö. Säätöruuvissa oli suorastaan vanhan Stanleyn kaunista viimeistelyä ja klappia oli vain muutamia millejä edestakaisin, siinä kun pahimmissa oli kaksi ja puoli kierrosta. Kun tämä oli osattu tehdä vanhan Stanleyin hyvällä laadulla, oli sitäkin katkerampaa katsoa miten loppu höylä oli viimeistelty. 

Aloittelija ei olisi saanut tällä vehkeellä ensimmäistäkään lastua irti puusta. Vaati teräkelkan irroituksen ja melkoista pyörittelyä että sain selville, että missä vika oli. Kun teräkelkan säätöjä oli hiukan väännellyt uuteen uskoon, terän sai sentään kurkkaamaan pohjasta ulos.

Bailey-teräkelkkarakenne ei ole alun alkaenkaan mahdottoman tukeva, ja Stanley on onnistunut tekemään siitä entistäkin huonomman. Teräkelkka roikkuu vain kahdeksan pienenpienen koneistetun nastan varassa, etunastat vieläpä vasten koneistamattomia pintoja kelkassa.

Pohjan viimeistely on todellakin omaa luokkaansa: ikinä en ole nähnyt missään työkalussa näin huonoa. Pohja on vielä hiottu pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen, kun vain höylän kärki ja kanta ottavat puuhun, niin terää joutuu työntämään ulos paljon enemmän kuin muuten olisi tarpeen että se ylettäisi puuhun. Kun terä sitten vihdoin ottaa puuhun, teräkulma kiskaisee pohjan suoraksi puuta vasten ja terä sukeltaa koko matkaltaan puun sisään. Eli höylä haukkoo kauhean kimpaleen kerralla ja toppaa siihen.

Stanley oli myös testin höylistä ainoa, jonka terä osoitti merkittäviä kulumisen merkkejä testihöyläyksen jälkeen.

Stanleylla on vielä olemassa halvempi ja vielä karummin viimeistelty Handyman-versio tästä jo alun alkaen kelvottomasta höylästä. Sitä ei voi suositella missään oloissa mihinkään käyttöön.

Höylän voi saada viritettyä toimimaan kelvollisesti, mutta potentiaalia on vain kakkosen-kolmosen arvoiseksi perushöyläksi.

Veritas #4



Veritas on rohkeasti suunnitellut koko höylärakenteen täysin uusiksi. Ehdoton valtaosa maailman metallirunkoisista silityshöylistä on valmistettu vanhojen Stanleyn patenttien pohjalta, joten on ollut todella rohkeaa lähteä piirtämään koko höylän konseptia uusiksi.

Säätyväkitaisen höylän ongelmana on aina ollut teräkelkan tukevuus ja sen säätö. Veritas on ratkaissut tämän integroimalla teräkelkan osaksi kahvaa, jolloin käyttäjän työntövoima kohdistuu suoraan siihen mihin pitääkin, terän työntämiseen eteenpäin. Höylässä on monia muitakin uusia ja osiltaan vanhojakin ratkaisuja. Terän etuosan säätöruuvit ovat uutta, terän syvyyssäätö on sentään perusidealtaan lähes sata vuotta vanha.

Höylä on ehdottoman toimiva, vaikka vanhoihin höyliin tottuneen on hiukan vaikea opetella uudet säädöt ja työasento.

Työasento on todella hiukan toisenlainen kuin vanhoissa Stanleyissa. Kun Stanleyssa kahvan koko on selkeästi sellainen että kahvan sisään pujotetaan kolme sormea ja etusormi osoittaa höylän sivua pitkin eteenpäin työstösuuntaan, niin Veritaksessa kahva on niin iso että siihen menee koko nyrkki. Kahva on lisäksi paljon pystympi kuin vanhoissa höylissä, koska ergonomia on sillä tavoin parempi nykyisillä korkeammilla höyläpenkeillä. Kuvassa etummaisena Stanley, sitten vähän pystympi Clifton ja taaimpana Veritas.




Höylä pärjäsi vertailussa erinomaisesti. Itselläni oli kyllä selkeästi vaikeuksia totutella kylmiltään erilaisiin hallintalaitteisiin, ja työasento ei tullut niin intuitiivisesti kuin perinteisillä Stanley-malleilla tai edes japanilaisella höylällä. Koko nyrkin ote jättää höylän jotenkin vaikeasti ohjattavaksi ja kahva on niin iso että etusormi pitkällä tuntuu että  kahva vähän klappaa kädessä. Höylä on varmasti erinomainen valinta kenelle hyvänsä, jota ei vaivaa kalkkeutuminen vanhoihin työotteisiin ja perinteiseen muotokieleen, omalta osaltani olen sen suhteen hiukan kronkeli.

Teknisesti höylä on virheetön, enkä keksi että mitä siitä voisi parantaa että siitä saisi vielä paremman. 




Stanley Sweetheart 1920

Valitsin vertailuhöyläksi oman vanhan silityshöyläni. Sweetheart-aikakauden (1920-1933) höyliä on pidetty erityisen haluttuina. Niissä on jo kaikki Stanleyn kehittelemät parannukset alkuperäisiin konstruktioihin ja laatu oli vielä erittäin hyvää. Vaikka tämän ikäisten höylien toiminta ja nykykunto on yksilöstä kiinni, vertailuhöylä pyrki edustamaan vanhaa, käytettynä ostettua ennen 50-60-lukua valmistettua höylää.

Höylän saama pistemäärä on siis kovinkin viitteellinen, jo sen vuoksi että 80 vuotta vanhasta höylästä on vaikea arvioida uuden höylän ominaisuuksia. Se pärjäsi siltikin hyvin testissä, ja vaikka pohja olikin pahasti kuopalla ja höylä sai huonot pisteet ”käytettävyydestä myyntipakkaukkauksesta", niin minusta näissä vanhoissa höylissä perusasiat ovat erittäin hyvin kunnossa.

Olen itse sitä mieltä että vanhan käytetyn höylän ostamalla saa eurolla enemmän höylää kuin hankkimalla uuden. Käytettyjen hinnat ovat kuitenkin lähempänä edullisen pään uusia, ja laatu kuitenkin lähempänä parempaa keskikastia. Ennen kaikkea vähän huonokuntoisessakin höylässä on yleensä sisällä erinomainen aihio, jonka koneistukset, terän materiaali ja muut perusasiat ovat paremmin kunnossa kuin suuressa osassa uusia edullisemman pään höyliä.

Sen sijaan jos hakee täydellistä silityshöylää, niin Bailey-rakenne ei oikein siihen veny, vaikka höylä olisi vanha ja hyvin tehty. Antiikkinen Bed Rock voi maksaa jo lähes saman kuin uusi Lie-Nielsen tai Clifton, ja sen jälkeen on enää arvokysymys, että haluaako mieluummin vanhan työkalun jolla on historia vai upouuden.




Minkä höylän hankkisin?

Kaiken kaikkiaan testi osoitti mielestäni erittäin selvästi, kuinka erilaisia tuotteita voidaan tänä päivänä tehdä. Vaikka lähes kaikki höylät ovat parin metrin päästä katsoen likipitäen samanlaisia, toisilla niistä tekee vaikka mitä ja toisilla ei sitten yhtään mitään, noin karkeasti sanottuna.

Itselläni oli muutama erilainen motiivi kirjoittaa testi. Ihan ensimmäiseksi halusin itse vilpittömästi tietää, että minkä laatuisia nykyisin myytävät erilaiset höylät ovat ja halusin myös nähdä, voiko joku toiminnan ero oikeuttaa halvimman ja kalleimman höylän lähes kolmensadan euron hintaeron.

Kysymykselle hintaerosta ei ole suoraa vastausta, mutta ainakin toivon, että vertailusta on hyötyä lukijalle sen arvioimisessa että mikä höylä sopii juuri omaan käyttööni tai omaan budjettiini.


Jakaisin arvostelun kolmeen eri kategoriaan.

Kengännauhabudjetti, kun semmosen höylän tarttis. Vaimikäsenytoli.

Testin perusteella en suosittelisi ollenkaan hankittavaksi Stanleyta, HBS:ää tai edullisempaa Anantia, ja jos budjetti on todella tiukka, niin Anant Kamal voisi olla näistä edullisemmista paras aihioksi. Samoihin hintoihin on mahdollista saada myös ihan hyviä käytettyjä, ja jokin sodanjälkeinen vanha Stanley tai Record olisi tässä hintaluokassa aivan käypäinen aihio. Ennen 60-lukua valmistetut ovat vielä ihan päteviä laitteita.

Höylän virittäminen kuntoon vaatii jonkin verran osaamista ja tämän hintaluokan höylät ovat lähes poikkeuksetta enemmän ja vähemmän viriteltäviä kapineita. Jos tätä osaamista ei ole ja haluaa silti ihan aidosti päästä kiinni puutöihin, niin on vain säästettävä sen verran että voi ostaa tätä hintaluokkaa paremman höylän.

Kyllä mä jo jotain osaan, mutta en kyllä paa kolmeasataa höylään

Keskihintaisiin menee Kunz, Record, paremmat käytetyt ja tietyllä tapaa sijoittaisin myös hinnaltaan edulliset, mutta käytöltään haastavammat Mujinfangin ja Hira kannan tähän kategoriaan.

Ehdottomasti eniten höylää eurolla saa japanilaisessa Hira kannassa. On aivan ällistyttävää, että testin höyläysjäljeltään paras höylä oli myös halvin. Jos ennakkoluulottomuus antaa periksi niin suosittelen japanilaisia höyliä aivan ehdottomasti. Ainakin itselleni tämä sinänsä edullinen höylä saattaa käydä hyvin kalliiksi, koska on selvää että jos japanilainen rautakauppahöylä pesee liudan länsimaisia, niin sieltä on löydettävissä paljon muutakin mielenkiintoista. Edullisesta hinnastaan huolimatta se ei ole ehkä kovin hyvä valinta aloittelijalle, joka tarvitsisi höylää varsin monipuolisiin kokeiluihin.

Samalla tavalla Mujinfang voi olla erinomainen edullinen höylä, jos käyttää töissään eksoottisia puulajeja. Sen jyrkkä teräkulma ei tosin oikein sovellu kotimaisen pehmeille puulajeille.

Kunzeja pitäisi käydä läpi useampi, ennen kun tekee lopullisen arvionsa höylän hyvyydestä tai kelvottomuudesta. Höylässä oli kummallisena sekasotkuna saksalaisen täydellistä koneistusjälkeä ja kamalinta kiinalaista asennetta. Kannattaa katsoa tarkkaan, oliko vain testikappale viallinen.

Tässä kategoriassa Record ja vanhemman pään käytetyt höylät ovat hyviä aihioita. Rahaa joutuu käyttämään jonkin verran ja aikaansa hiukan höylän tuunaamiseen, mutta kunnostaminen ei edellytä mitään rakenteellisia muutoksia.

Hyvä vaan maksaa

Kalleimmankin pään voittajaksi tarjoaisin Hira kannaa. Jos hakee erinomaista silityshöylää, niin se ajaa asiansa erinomaisesti. Sen sijaan monipuoliseksi joka paikan työhevoseksi siitä ei ole.

Varsinaisesta kärkikolmikosta en olisi valmis nostamaan yhtäkään ylitse muiden. Teknisesti ottaen kaikki kolme ovat aivan ykkösluokkaa ja erot ovat aivan mitättömän pieniä. Tietysti mitä tarkempaan työhön mennään, sen enemmän pienetkin erot alkavat näkyä, mutta tämän mittaisella testillä eroja ei oikein ole.

Sanoisin, että valintakriteerinä näiden kolmen välillä voi aivan huoletta pitää omaa mieltymystään: Veritas on moderni, hiukan muita edullisempi ja muotoilultaan ennakkoluuloton höylä. Clifton puolestaan tarjoaa brittiläistä eleganssia ja Lie-Nielsen amerikkalaisen maskuliinista blingiä pronssiosineen. Jokainen venyy varmasti lähes kaikkeen mihin höylää voi käyttää.


Kaiken kaikkiaan olin hämmästynyt siitä kuinka suuria eroja höylissä oli. Ei todellakaan voi mennä sen taakse että ”kun ne on kaikki saman näköisiä”, vaan myös sisäistä laatua on pakko oppia lukemaan. Ainakin itse tiedän oppineeni laadusta todella paljon testin kuluessa.

Viimeiseksi toivon, että testi toimii positiivisena, kannustavana voimana harrastukseen ja työhön. Tämän testin tarkoitus ei todellakaan ole, että se parjattu Stanley jää romuksi tuomittuna ja parjattuna hyllyyn ja käyttämättä. Toivon, että eri ominaisuuksien vertailu ja analysointi osaltaan auttaa myös etsimään niitä mahdollisia vikoja ja parannuskohteita omasta höylästä.

Jos sen sittenkin saisi toimimaan?

Pekka