Olet täällä

Ennen kun edes pääsi aloittamaan...

Talo on rakennettu 1919 ja sitä on korjailtu
viimeksi 80-luvulla. Koko projektissa on siis ollut aika iso osa muuta
ja aika pieni kylppäriä.

Kylpyhuone on tulossa talon yläaulaan. Oheisessa kuvassa vanha
kylpyhuone, joka on saman yläaulan vastakkaisella seinällä.
"Kylpyhuone" ilman lainausmerkkejä, kylpyhuoneeksi kiinteistönvälittäjä
sitä kutsui. Tällä nyt kuitenkin on neljä vuotta pärjätty, mihinkä sitä
ihmisellä kiire valmiissa maailmassa. Vanhan kopin seinien
"vesieristeenä" on vain tapetin päälle liimattu muovimatto. Ja kun
kääntää selkänsä kopille, niin näkee vastapäisen nurkan johon pitäisi
rakentaa kylpyhuone. Jälkimmäinen kuva siis suihkukaapin ovelta otettu.

Koko projekti alkoi sillä että kylppäriin tuleva kattoikkuna ja
siihen liittyvä kattolyhty piti purkaa tyhjäksi, eristää uudelleen ja
vaihtaa ikkuna uuteen puusepän tekemään ikkunaan. Alkuperäinen ikkuna
oli huonosti rakennettu quot;navetanikkuna" ja ikkunalaudalta roiskuva
vesi oli lahottanut sen pilalle. Talon muut ikkunat on kunnostettu vanhoista,
mutta näiden osalta iski laiskuus. Itse kattolyhty oli aivan loppu,
ulkopanelointi oli sateen puhki hakkaama, 10 cm eristeturve vajunut
melkeen olemattomiin ja tuulensuojaa ei koskaan ollutkaan. Kuva on
talon toiselta puolelta eikä just tästä ikkunasta, mutta kunto oli
sama.

Sisälle pantiin sellu- ja pellavavillaa ja ilmansulku, ulkopuolelle
vanhan panelin päälle tervapaperi ja uusi panelointi. Näin rakenne
vastaa muualla talossa olevaa yläkerran rakennetta jossa on kaksi
kerrosta helmiponttipanelia ja tervapaperi välissä. Pokat ostettiin
puuvalmiina, heloitin, lasitin ja maalasin ne itse.
Kaveri taittoi mulle pellit ja saumasin ne sitten itse katolle. Pitää
vielä odotella pari vuotta ennen kun sinkki haalistuu maalausvalmiiksi.


Kylppäritilan nurkkaan jäi myös vanha vintin ovi, joka piti siirtää
viereiseen huoneeseen. Vanha ovi oli lautarakenteinen, kovalevytetty
rohjo ja tilalle piti saada peiliovi, kun se tuli makuuhuoneen
nurkkaan. Oikean kokoinen ovi löytyi, mutta se piti putsata ja lukon
tila paikata siistiksi ennen uuden lukon asennusta. Ovi oli myös
auennut liitoksistaan, joten se piti puristaa takaisin alkuperäisiin
mittoihinsa ja kiilata uudelleen kiinni. Ovessa oli ollut ainakin pari
erilaista lukkoa ja paikkasin reikäiseksi tikatun lukon ympäristön uudella puulla.

Oven vaihto oli aika yksinkertainen operaatio. Ensin purin vanhan
kiinteän komeron, sen jälkeen vaihto kävi sukkelaan: vanha ovi pois,
uudesta kohtaa moottorisahalla läpi, eristeturpeet talteen, vanhan
ovenreiän paikkaaminen uudesta reiästä sahatuilla laudoilla ja uuden
oven asennus. Kun työalueen pussittaa hyvin katosta lattiaan niin
homman voi tehdä vaikka makkarissa ilman että joutuu siirtelemään tavaroita pois alta.

Vanha ovi otettiin pois, sen tilalle rakennettiin pätkät koolausta ja
laitettiin ovenreikä tukkoon. Viimeisessä kuvassa näkyy myös hyvin se,
minkälainen tila on käytettävissä. Mitat on noin 1,4 x 3,1 m, eli ei
mikään iso kylppäri.

Laitetaan nyt viimeksi myös piirustukset siitä mitä tilaan on
tulossa. Pohja on jaettu suihkualueeseen ja kuivaan tilaan. Suihkupääty
on jaettu lasiseinällä muusta tilasta ja suihkualueen lattia on
rakennettu suihkukaapin tyyppisesti irti lattiasta. Eli "itse tehty
suihkukaappi". Suihkupääty kaakeloidaan, muualle tulee puolipaneli ja lattiaan
veneenkansilattia, rimoista tehty. Ei sentään tiikkilattiana, vaan
lämpökäsitellystä koivusta.

Ovesta sisään katsoessa peilin tilalla on ikkuna, peiliksi piisaa
pieni partapeili. Meillä ei olla leuhkoja, niin ei tartte peiliin
tuijottaa.
Pesupöytä on vanhanajan tiskipöydän oloinen, korsupanelilla paneloitu
kaappi. Keraamikko on just leipomassa lavuaaria meille, kun kaupasta ei
löytynyt semmoista mistä tykättiin. Vessanpönttö sentään ostetaan tehtaantekemä, jos nyt vaan jostain löytyy joutilas IDO 59.

Suihkun lasiseinän päälle tulee ritilä, niin että suihkualueella
oleva PAX imee ilmaa myös kuivalta puolelta. Tässä kuvassa näkyy myös
suihkupäädyn korotettu lattia. Jos siis suihkukaapin lattia vuotaa,
niin vesi päätyy vain kylppärin lattialle, ei rakenteisiin.

Tämmättis projekti. Isoin homma tulee olemaan puutöissä. Runko on
kohta valmis, mutta panelointeihin, listoituksiin, kaapin
rakentamiseen, lattian tekoon ja sen semmoisiin saattaa upota pikkuisen
aikaa.

Pintamateriaalit on ajateltu näin:

- Suihkunurkka tiililimityksellä tehty Pukkilan kaakeli ja lattiassa Pukkilan Natura-klinkkeri
- Kuivan puolen lattiassa lämpökoivuinen veneenkansilattia
- Seinillä vajaa parimetriset rintapanelit helmiponttia
- katto maalattua pellavakangasta
- ikkunalauta lämpökoivua ja seinät korsupanelia
- pesupöydän kansi lämpökoivua, seinät korsupanelia.

Tuo
korsupaneli on sitä 50-luvulla käytettyä kapeaa (35 mm) panelia, jota
on puolen maaseudun navetan- ja aitanovet. Kulkee kaiketi myös nimellä
keilapaneli.

Kun tekee perinpohjaisesti, niin meneehän siihen aikaa.

Pekka