Pika-arviot Lie-Nielsenin höylistä

Järjestin kimppatilauksen Lie-Nielsenin tehtaalta amerikasta ja uteliaana ihmisenä auoin kaikkien höyläpaketit pika-arvioita varten. Kun kyse oli lainakamppeista niin en ruvennut työkaluja sen enempää tuunaamaan ja testaamaan, mutta alla lyhyet arviot ja kuvat työkaluista.

#102, kiinteäkitainen pikku puhdistushöylä:

Lie-Nielsenin #102 ja #103 ovat melko vapaita mukaelmia Stanleyn vastaavista. Rungon malli ja ote ovat ihan samat, mutta yhtäläisyydet loppuvat siihen. Siinä missä Stanleyn #102 on normaalikulmainen höylä ilman säätöjä ja #103 samalla teräkulmala ja yksinkertaisella vipusäädöllä varustettu höylä, Lie-Nielsenin vastaavat ovat molemmat ruuvisäädöllä varustettuja. Ero LN:n höylissä on siinä että #102 on matalakulmainen (12½ astetta) ja #103 normaalikulmalla (20 astetta).

Ote höylästä on erittäin mukava, ja omalta kohdaltani vanha satakakkoseni on mielestäni käteensopivin höylä joka kaapista löytyy. Ruuvisäätö toki miellyttää niitä jotka eivät tykkää noista ”klapisäätöisistä”, koputtelemalla säädettävistä höylistä.

Itse en ole aivan varma pidänkö tuosta Lie-Nielsenin käyttöönottamasta ruuvisäädöstä. Säätö on peräisin Edward Prestonin höylistä 1800-luvun lopusta, hyvin monet Prestonin höylistä oli varustettu juuri tällaisella ruuvisäädöllä.

Itse säätö vaikuttaa nerokkaan yksinkertaiselta, mutta siinä on ongelmansa. Terän kiristysruuvia pitää löysätä melko reilusti että säätö toimii. Säädön sormimutteri on tehty ruostumattomasta teräksestä, mitä ilmeisimmin sen vuoksi että messinkinen mutteri tyssäytyisi tässä paikassa aika nopeasti. Ruostumaton ei vaan tahdo oikein liukua terään koneistetussa urassa, vaan säätö on melko raskas vaikka terän kiristysruuvin löysäisi reilustikin säätäessä.

Toinen, mielestäni kiusallisempi ongelma liittyy säädön hakemiseen sivusuunnassa. Aina kun säätöruuvia kiristää, ruuvin kitka terää vasten siirtää terän takaosaa oikealle ja löysätessä vasemmalle. Terä siis kääntyy jonkin verran vinoon joka säädöllä ja sivusuuntainen säätö pitää oikoa kohdalleen jokaisen syvyyssäädön jälkeen.

Asian kanssa oppii varmasti elämään, mutta ongelma kannattaa tiedostaa että osaa töniä terän aina oikeaan vinkkeliin säädön jälkeen. Säätöruuvin kevyt rasvaus voisi varmasti auttaa.

t">Kuva 1: Höylä on ulkoisesti hyvin tarkkaan samankokoinen kuin esikuvansa #102
Kuva 2: Ote höylästä on erityisen mukava, höylä uppoaa kämmeneen mukavasti.




#9½, säätyväkitainen puhdistushöylä

Tällä kertaa tulleista höylistä mielistyin miltei eniten #9½:een. Siinä on sama säätöruuviongelma kuin kaikissa muissakin saman tyypin höylissä, mutta mielestäni sen malli on selkeästi parannettu alkuperäisestä ysipuolikkaasta.

Itse olen aina vierastanut #9½:n ja siitä kehitettyjen höylien leveyttä. Mielestäni viitisen milliä kapeampi #60½ on aina istunut käteen paremmin, vaikka käteni ovat melko suuret, hansikkaan koko lienee jotain 11½:n luokkaa.

Vaikka säätöön opettelu voi viedä aikaa, niin höylä toimi hyvin ja istui mukavasti käteen. Alkuperäisen ysipuolikkaan säätö ei ole häävi sekään, joten ehkä tämän säädössä ei voi liikaa miinuksia antaa. Saman mallin #60½ olisi kuitenkin ehkä vähän pettymys, koska omasta mielestäni alkuperäisen #60½:n säätö on hyvin toimiva ja huomattavan herkkäsäätöinen.
t">
Kuva 3: Lie-Nielsenin versio on muodoiltaan yhdistelmä Stanleyn #9½:a (edessä) ja #18:aa (taaimmaisena).
Kuva 4: Leveys sen sijaan on sama kuin vanhassa #60#ssa (vasemalla), vähemmän kuin alkuperäisessä #9½:ssa
Kuva 5: Höylä sopii käteen hyvin.



#97: Chisel plane, talttahöylä

Tämä on hyvinkin harvinainen höylä alkuperäisenä, eikä itsellänikään ole vastaavaa olemassa. Talttahöylällä ei koskaan höylätä tasaista pintaa, vaan se on erikoishöylä pinnasta koholla olevien osien putsaamiseen (puutapit, liimanököt) tai aivan äärimmäisten nurkkien puhdistukseen. Koska höylässä ei ole kitaa, tasaisella pinnalla höylätessä sillä on taipumus sukeltaa puuhun. Esimerkiksi tappeja katkoessa terä onkin kätevä pitää karvan verran pinnasta ylhäällä, jolloin se katkaisee kyllä tapin nätisti, mutta ei pyri sukeltamaan puuhun. Viimeistelyn voi tarvittaessa tehdä vaikkapa pienellä nyrkkihöylällä kun tapin on saanut poikki tällä.

t">Kuvat 6-7: Talttahöylä #97


Olkahöylä #140

Kuten #9½:ssa, myös tässä Lie-Nielsenin versiossa on todellisia parannuksia alkuperäiseen höylään.

Höylä on muutaman millin kapeampi kuin alkuperäinen, jolloin se sopii käteen hukan paremmin. Samaten kylkeen on tehty sormiupotus parantamaan otetta. Lisäksi irroitettava sivulevy on lähes tuplaten alkuperäistä paksumpi. Nuppi on suurennettu jopa hiukan hullunkurisen suureksi, tosin alkuperäinen nuppi on vähän hento kahden käden otteeseen.

Varsinaiset parannukset ovat kuitenkin toisaalla: höylään on lisätty esileikkain poikkisyyhyn höyläämistä varten ja sivuohjain. Molemmat on toteutettu hyvin, ja yhdistettynä vähän alkuperäistä kapeampaan runkoon höylä tuntuu todellakin aikamoiselta parannukselta alkuperäiseen. Vielä parempi höylä olisi, jos alkuperäiseen malliin kuuluvat sivulevyn ja sivuohjaimen suorauraruuvit olisi vaihdettu sormiruuveihin, nyt niiden irroittamiseen tarvitaan meisseli.

Höylä tekee viiston terän ansiosta hyvää jälkeä myös poikkisyyhyn, mutta erityisesti pidän tämän höylämallin toiminnasta päätypuussa.

t">Kuva 8: Perusrakenne on sama, mutta LN:n versio on aika paljon jämäkämmän oloinen. Höylänkidan etupuolella näkyy puun syiden esileikkain, joka mahdollistaa kyntteiden höyläämisen myös poikkisyyhyn
Kuva 9: Höylä on melko iso käteen, ei siis mikään yleisnyrkkihöylä.



Simssinyrkkihöylä

Lie-Nielsen on ottanut ohjelmaansa alunperin Sargentin valmistaman näppärän nyrkkisimssin. Hämmentävää sinänsä että Stanley ei koskaan valmistanut tätä mallia, koska höylä on ihan käyttökelpoinen.

Höylä on melko lähellä #9½:aa, tosin runko on aukotuksen vuoksi jonkin verran korkeampi. Myöskään kita ei ole säädettävä. Muutoin höylä on näppärä ja voisi soveltua ihan yleishöyläksikin.

t">Kuvat 10-11: Nyrkkisimssi



Olkahöylä

Lie-Nielsenin olkahöylä on suoraa perua brittiläiseltä Edward Prestonilta. Malli on hyvä, Record on tehnyt sitä paljon aikanaan ja myös Clifton valmistaa sitä nykyäänkin. Kitaa voi säätää avaamalla höylän etuosan päällä olevaa kiristysruuvia. Nielsen tekee näitä höyliä kolmea eri kokoa.

Tämäntyyppinen höylä on hyvin käyttökelpoinen ja itselläni on jatkuvasti tarvetta tällaiselle pikkusimssille nurkkien putsaukseen ja höylättyjen profiilien viimeistelyyn. Omasta mielestäni tämä keskikokokin on hiukan liian suuri omaan käyttööni, mutta esim. taltattujen tappiliitosten olkien höyläykseen koko on hyvä, monien mielestä jopa leveämpi pohja olisi parempi.

t">Kuvat 11-12: Olkahöylä


Penkkihöylä #5½

Viisipuolikas on melko harvinainen, koska se on hiukan suuri silityshöyläksi ja raskas tavalliseksi penkkihöyläksi. Toisaalta se on aivan omillaan suurten pintojen silityshöylänä, ja esimerkiksi pöydänkannen silitykseen. Toki paino ja iso koko auttavat pienempienkin pintojen höyläyksessä, mutta omimmillaan höylä on suurilla pinnoilla. Se mitä yleiskäyttöisyydessä puuttuu, tulee siis monin verroin takaisin rajatun käyttötarkoituksen paremmuutena.

Lie-Nielsenin penkkihöylät on rakennettu Stanleyn raskaimman Bed Rock-malliston mukaan. Teräkelkan kiinnitys on poikkeuksellisen jämäkkä ja painoa on muutenkin runsaasti. Kuvissa verrokkina oleva brittiläinen I. Sorbyn 5½ painaa 2,7 kg ja Lie-Nielsenin höylä hiukan yli 3,4 kiloa.

Myös terän paksuus on huomattavasti alkuperäistä paksumpi, lähes 5 mm, verrattuna Stanleyn parimillisiin teriin.

t">Kuvat 13-14: Lie-Nielsen #5½



Pitkähöylä #7

Myös pitkähöylä oli tehty tavanomaista mallia raskaammin. Paino on 3,9 kg, kun tavallinen malli on 3,4 kg. Muutoin 5½:n kommentit pätevät tähän yhtä lailla.

t">Kuvat 15-16: Lie-Nielsen#7


Lohenpyrstösaha

Lie-Nielsenin sahat ovat kauniin uskollisia 1800-luvun lopun esikuvilleen. Hyllystä sattui löytymään Drabbles&Sonsin valmistama vastaava lohenpyrstösaha, joka oli sentin pari pidempi, mutta muutoin kahvan joka kiemuraa myöten aivan samanlainen.

Lohenpyrstösaha on aina terotettu halkaisusahaksi, koska lohenpyrstöt sahataan aina halkaisusuuntaan laudan päähän.

Saha istuu käteen erittäin hyvin. En lainasahalla hennonut kovin pitkällisiä harjoituksia sahailla, mutta sahausraon leveys oli samaa luokkaa kuin omassa sahassani; japanilainen melko karkea ryoba oli huomattavasti leveämpi ja hyvin hienohampainen dozuki vain aavistuksen verran kapeampi. Sahausnopeus oli samaa luokkaa.

Itse alan yhä enemmän taipua länsimaisten sahojen puolustajaksi. Japaninsahat ovat kyllä parasta, mitä tavallisista kaupoista saa, mutta toisaalta sahoja ei voi teroittaa. Olen varmasti ostellut kärpäsläppäsahoihin uusia teriä useamman länsimaisen sahan verran, ja tällainen high-end-saha on todellakin perintökalleus, se kestää käyttäjänsä eliniän ja on uudenveroisen terävä uudelleen viilattuna.

t">Kuva 17: Lie-Nielsenin saha ja "kilpailijat", vanha antiikkisaha ja kaksi japanilaista sahaa
Kuva 18: LN on hyvin uskollinen kopio vanhoista sahoista





Mallipuusepän raspit:

Raspi on hämmästyttävän käyttökelpoinen puutyökalu ja sillä saa poistettua materiaalia nopeasti ja siististi. Mallipuusepän raspit ovat hakkaukseltaan yleensä hienompia kuin rautakaupparaspit. Hakkaus on siten lyöty, että hampaat eivät jää puremaan samaan uraan vaan ne ovat loivissa kaarissa toistensa perässä. Näin hienohampaisempikin raspi syö nopeasti.

Pyyhkäisin nopeasti pari uraa tavallisella puolipyöreällä viilalla, Sandvikin raspilla ja kahdella nyt hommatulla raspilla. Raspit täyttävät hyvin paikkansa: materiaalin poisto jää vain vähän jälkeen rautakaupparaspin jäljestä ja pinnanlaatu on vain hiukan karkeampaa kuin viilan jälki. Sen sijaan en tällä kokeilulla juurikaan löytänyt eroa kahden eri karkeuden (49 ja 50) uuden raspin välillä.

Vaikka kaikki muut työkalut oli pakattu hyvin, viilojen pakkaaminen raastoi sielua: molemmat raspit oli vain kääräisty samaan paperiin niin että ne hieroutuivat vastakkain ja laatikollinen ostamiani sahaviiloja oli vain kilisemässä toisiinsa samassa pahvilaatikossa. Viilojen tylsyttäminen käy kaikista sukkelimmin juuri tällä tavalla, joten pitäkää viiloistanne ja raspeistanne parempaa huolta verstaalla.

Kuva 19: Sandvikin viilaja raspi sekä Nicholsonin 49 ja 50-karkeuden raspit
Kuva 20: Rautakaupparaspin ja mallipuusepän raspin hakkaukset



Tämmöttis tarvikkeita tuli. Ihan kaikesta en tehnyt esittelyä, mutta tässä isoimmat.

Pekka