Sihistin - Puuveneet

Veneen tervaus

Pekka Huhta — Mon, 26 Nov 2007 18:05:24 +0000

Vanha viisaus sanoo, että veneen tervauksesta ja pontikan keitosta saa parhaat väittelyt. Jokaisella kun on molemmissa puuhissa omat salaisuutensa.

Tervaus on meidän oloissamme ehdottomasti vaivattomin veneen pintakäsittely. Maalaus on tietyssä mielessä helppo sen vuoksi että sitä ei välttämättä tarvitse uusia joka vuosi, mutta tervaamiseen menee verrattomasti vähemmän aikaa ja se on tehtävissä vähemmällä vaivalla kuin maalaus tai lakkaus.

Veneen tervaus on perinteinen käsittely, jota meidän oloissamme on sovellettu lähes yksinomaan kotimaisiin venemalleihin. Puulajeista meillä on tervattu lähinnä mäntyä, kuusta sekä tammea ja kaaripuuna saarnea ja katajaa. Harvanpa mielestä terva ja mahonki rimmaavat edes ajatuksena erityisen hyvin.

Soutuveneet ympäri Suomea on perinteisesti aina tervattu. Lähinnä vain erikoistarkoitusta varten tehdyt veneet, kuten Sulkavan Soudun kilpaveneet on lakattu tai joissain harvoissa tapauksissa maalattu. Saaristolaisveneet ovat olleet tervattuja ja suurimmat nykyiset tervatut veneet ovat etelä- ja lounaissaariston sekä Ahvenanmaan storbåteja, isoveneitä jotka saattavat olla siinä kaksi-kolmetoista metriä pitkiä.

Tervan hyödyt ja haitat

Tervan levitys on nopeaa eikä vaadi erityistä ammattitaitoa. Kunhan jaksaa hangata tervaa puuhun ja kärsivällisyys riittää aineen hieromiseen joka paikkaan kaaren aluset mukaan lukien niin kaikki on hyvin. Ei tarvita työläitä rajauksia, eikä pinnan tasaisuudesta käytännössä tarvitse välittää tuon taivaallista. Kunhan ei päästä pintakäsittelyn paksuutta kasvamaan liian suureksi niin pinta suojaa puun erittäin hyvin.

Terva imeytyy lämmitettynä kauniisti, suojaa laholta ja on muista pintakäsittelyistä poiketen itsehuoltava pinta, koska se korjaa itse pikkuvauriot sulaessaan auringossa.. Pehmetessään se imeytyy kolhun reunoilta paljastuneeseen puuhun ja antaa suojan puulle. Tervaus on yhtä yksinkertaista kuin kyllästys. Valumista ei juuri tarvitse välittää, ylijäämä kun yleensä imeytyy puuhun ja pienemmät valumat sulautuvat melko nopeasti tummaan tervatunkarheaan pintaan.

Tervan pehmeneminen auringossa on nykyihmiselle myös sen huonoimpia ominaisuuksia. Mustiin valmiiksi pihkottuneisiin sarkahousuihin tarttuessaan terva ei tainnut tuoda muuta haittaa kuin arkipäiväistä raikkaamman tuoksun. Farkunlahkeessa ruskea tervatahra ei ole kaunistus, kesämekosta nyt puhumattakaan. Tervatun veneen omistajan ei tarvitse silti pukeutua säkkiin ja tuhkaan, riittää että erityisesti kevätpuolella ja pahimpien kesähelteiden aikaan välttelee tuhrimasta itseään tuhtojen alapuolella ja limisaumojen reunoissa pehmenevään tervaan. Rehellisyyden nimissä on silti sanottava, että erityisesti isomman tervaveneen omistajan kannattaa varoittaa vieraitaan.

Tervan kuivattaa ensisijaisesti auringonvalo ja kevään tuulet. Jos jättää tervaamisen liian myöhään, se ei ehdi kuivua varjoisissa paikoissa riittävästi. Kunnon auringonpaisteessa terva kuivuu vähän pellavaöljyllä jatkettuna alle viikossa turvalliseksi mustille housuille, mutta suttuisella kelillä ja vesisateessa aikaa menee monin verroin pidempään. Eri tervalaatujen kuivumisaika vaihtelee myös rajusti. Hyvälaatuinen aito hautaterva saattaa kuivua istuinkelpoiseksi parissa kolmessa päivässä, pyrolyysillä kuivatislailtu terva kuivuu pidempään.

Auringon UV-säteilyn merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa: etelänpuolen sivut kuivuvat hetkessä ja pimeässä tuhtojen tai hyllyjen alapuolella olevat paikat voivat olla kosteita pitkälle kesään asti. Tämän vuoksi erityisesti isommassa veneessä kannattaa varata ohuempaa, laimennetumpaa tervaa tai pelkkää tervaista pellavaöljykyllästettä paikkoihin, joihin ei päivä paista: tuhtojen alle, säilytyslokeroiden sisään ja muiden varjoisien paikkojen uumeniin. Myös pohjatrallien alle kannattaa laittaa useampi kerros ohutta kyllästettä yhden paksun tervakerroksen sijaan, jo se vuoksi että se imeytyy syvemmälle kuluneisiin kohtiin. Kun vene on vesillä kannattaa se kääntää laiturissa niin, että aurinko pääsee kuivattamaan maissa varjossa olleet paikat.

Toinen tervan huono ominaisuus on sen pehmeneminen ja harmaantuminen vedessä. Vaikka se vesirajan yläpuolella onkin erinomainen käsittely, vesirajan alapuolella ulkolaitojen tervaus pehmenee, kellastuu ja kuluu pois verrattain nopeasti. Yleisesti soutuveneitä säilytettiinkin aiemmin joko rannalle vedettynä tai rannalla olevassa venevajassa, -aitassa, -talaassa tai koppelissa vähän murrealueesta riippuen. Vesillä koko kauden olevat veneet on nostettu kerran tai pari ylös tervattavaksi tai sitten tervan on annettu vain huuhtoutua pois, eihän työkäyttöön tarkoitetun kalaveneen eliniäksi ollut ajateltukaan paljon kymmentä vuotta pidempää aikaa.

Veneen sisäpuolella makaava vesi värjää tervan siitepölynkeltaiseksi. Vene on syytä pitää mahdollisimman kuivana joka tapauksessa ja turhaan pohjalla makaava vesi ei ole puuveneelle koskaan hyväksi. Kellertyvä veneenpohja onkin paras mahdollinen kannuste pitää vene kuivana kuten kuuluu. Vaikkei terva kulukaan yhtä nopeasti kuin ulkopuolella, se menettää silti parhaat ominaisuutensa. Mikäli veneelle ei pääse pitkiin aikoihin - kuten lomalaisen asiat usein ovat - on syytä joko vetää kiulu kuiville tai isomman veneen kyseessä ollen asentaa pikkuinen pilssipumppu jonnekin perätuhdon alle. Vaikka hyvin tehty vene ei vuodakaan yhtään, niin sadevedelle ei kukaan voi mitään eikä useimpiin soutuveneisiin voi helposti asentaa pressuakaan päälle.

Nykyisinkin pienet soutuveneet olisi hyvä vetää rannalle rullien päälle kun niitä ei käytetä. Veden tuntumassa vene ei sanottavasti haristu ja terva pysyy puussa. Isommat veneet, joita ei voi tai kannata nostaa ylös kannattaa maalata vesirajan alta, jotta puu pysyy hyvässä kunnossa. Rannalta pitäisi löytyä mahdollisimman varjoinen paikka, auringossa vene kuivuu liikaa. Venevaja on paras paikka tervatun veneen säilytykseen, mutta siihen ei tietysti useimmilla ole mahdollisuutta.

Miten terva syntyy?

Terva on kierästi ajateltuna vain nestemäistä männynsavua. Mahdollisimman pihkaisia puita ladotaan tervahautaan, peitetään maalla ja sytytetään palamaan. Koska palaminen tapahtuu riittävän hitaasti ja alhaisessa lämpötilassa, palokaasut eli savu eivät pala liekkien mukana ja pölähdä taivaan tuuliin vaan tiivistyvät paksuksi nesteeksi ja valuvat kartiomaisen tervahaudan pohjalla olevaan silmään ja sitä kautta putkea eli kynää pitkin astiaan ja käytettäväksi.

Kun hauta sytytetään, ensimmäisenä tisleistä valuu vetistä, puun sisältämästä ja haihtuneesta kosteudesta syntynyttä tervankusta, joka oli hyödytöntä tavaraa. Sen jälkeen valuvat seuraavaksi kevyimmät tisleet eli vanhan kansan suussa musta tervankusi, jonka lähin vastine nykyään on puutärpätti. Nykyisin sitä ei enää kaupallisesti myydä, mutta ennen se oli ohenteena tervalle.

Sen jälkeen saadaan tervaa, haudan koosta riippuen sadoista litroista muutamaan kymmeneen tuhanteen litraan. Viimeisenä haudasta tulee pikeä, joka soveltuu esim. tervattujen veneiden saumojen tiivistämiseen ja laivojen rivettyjen kansi- ja kylkisaumojen tilkitsemiseen.

Käsittelyn aika ja työvälineet

Hyvä aika veneen tervaukseen on, kun lumi sulaa sen verran että maassa on jo enemmän pälviä kuin lunta. Tähän aikaan terva ehtii kuivua molemmin puolin varjopaikoistakin ennen vesillelaskua. Myöhemminkin voi tervata, mutta jos mökkivene tervataan vasta vähän ennen juhannusta niin se saattaa olla paikka paikoin tahmea loppukesän. Jos veneen käsittely venyy myöhään, pitää käyttää ohennetumpaa tervaa, mutta aikaisin tehty tervaus paksulla aineella on veneelle parempi. Tervauksen venyttäminen juhannuksen alle joka vuosi antaa veneen kuivua liiaksi.

Puhdistus

Vanha terva rikotaan teräsharjalla. Edellisenä kesänä pinta on kulunut ja kovettunut ja pinnastaan palanut terva pitää poistaa. Hiomapaperilla tai koneilla ei tee tässä puuhassa mitään, terva tukkii paperin hetkessä ja paksun tervapinnan syvimmät kohdat, joissa puu on ohuimmin pinnoitettu eivät paperia näekään. Parasta on käyttää paria eri laatuista teräsharjaa eri paikkoihin: pitkäkarvaista ja notkeaa yleiseen pinnan läpikäyntiin ja jäykempää, lyhytkarvaisempaa limien ja kaarten sivujen rapsimiseen. Yhdelläkin harjalla pärjää jos sen valitsee hyvin, mutta kahta harjaa vuoroin käyttämällä selviää nopeammin.

Erityisesti vanhan ja jo paksusti tervatun veneen osalta toisena tai joissain tapauksissa jopa ainoana työkaluna on hyvä käyttää tavallista lattaraudasta taottua raapparautaa. Sillä saa limien alasyrjiin ja muihin kulmiin kerääntynyttä tervaa pyyhittyä ohuemmaksi uuden tervan kulkea. Tylsyneen raudan saa muutamalla viilan pyyhkäisyllä taas teräväksi.

Erityisen tärkeää on puhdistaa kaarien alapuolella lautaa vasten olevat osat. Auringossa sulava terva, kengissä kulkeva lika, koivunsiemenet ja muu töhkä tukkii limisaumaisen veneen kaarien aluset niin ettei vesi tahdo enää juosta kaarien ali vaan jää lätäköitymään kaarien juureen ja lahottamaan venettä. Kaarien aluset saa puhdistettua sopivalla muutaman millin paksuisella ja veneen koosta riippuen kymmenen-viisitoista milliä leveällä, päästään taivutetulla lattaraudan pätkällä tai vastaavalla tylpällä raudalla. Ei riitä että vesi pääsee juoksemaan vain alimpien lautojen kaarien ali; myös muut kaarenvälit on syytä puhdistaa, muuten vesi makaa ylempienkin saumojen limissä.

Viimeisenä työkaluna on jäykkä pitkäkarvainen juuri- tai nailonharja, jolla tervanpöly harjataan pinnasta pois. Vaikka pöly sulaakin uuden tervan joukkoon, se on silti syytä puhdistaa pois koska se muuten ajautuu kaarien alle ja tukkii ne entistä pahemmin juuri tehdystä puhdistuksesta huolimatta.

Jos käytettävissä vanha kotikäytöstä hylätty pölynimuri, niin se on pölyn poistamiseen voittamaton laite. Pienet soutuveneet voi kääntää ympäri sisäpuolen tervanpölyn poistamiseksi, mutta erityisesti isommissa veneissä imuri on verraton laite pölynpoistoon. Jos sellaista ei ole käytettävissä tai työmaalla ei ole sähköä on vain yritettävä harjata ja lapioida roskaa pois kuten parhaiten taitaa. Pölyä ja kaarenalustöhkää tahtoo tulla pienessäkin veneessä litratolkulla ja sen puhdistaminen harjalla ja kihvelillä tahtoo olla mahdoton työ. Pohjalle jäänyt sotku taas näkyy tervaan tarttuneina ikävinä kokkareina ja kaarien alusten tukeutumisena.

Pölyn ja lian voi myös huuhdella runsaalla vedellä pois, harjalla autellen. Sen jälkeen pintojen pitää kuitenkin kuivua auringonvalossa useamman tunnin tai vaikka päivänkin ennen tervausta. Vesipesua ei sovi käyttää jos pinta vedetään puupuhtaaksi.

Lämmitys

Terva pitää sivellä puun pintaan aina lämpimänä. Kylmänä se ei imeydy ja ohennettunakin imeytyminen on vaatimatonta. Kevätkylmillä terva on lämmittämättömänä siirapin paksuista jankkia joka ei juokse täyttämään epätasaisen pinnan koloja eikä siitä ole pintakäsittelynä juuri mihinkään. Lämmittämätön terva ei myöskään kuivu koko kesänä.

Lämmittämiseen helpoin väline on kannettava retkikäyttöön tehty kaasu- tai alkoholikeitin, mutta saman työhön käy vaikka arkikäytöstä hylätty grilli, puhalluslamppu, kaasupoltin tai hätätapauksessa avotuli. Avotulta ei voi yleensä suositella, koska kattilan pinnasta nousevat huurut syttyvät hyvin herkästi ja toisaalta kuuma tuli lämmittää kattilan pohjaa niin kovasti että terva pikeentyy kattilan pohjaan ja pikihiutaleet samentavat pinnan. Muutenkin lämmityksen pitäisi olla hellävaraista, jotta terva ei pala pohjaan.

Oikein lämmitetty terva juoksee pensselistä kuin vesi ja lämmittäessä pitää odottaa että seos kuplehtii hiukan, pintaan muodostuu vähän vaaleanruskeaa kuohua. Liian paljon keitetty terva kuohuu ja ehtii jo pikeentyä pohjasta. Keittäminen riippuu seoksesta, mutta kaikissa tapauksissa tervaa pitää sekoittaa useasti. Liian nopea lämmitys ja sekoituksen laiminlyönti näkyy aina siinä että joukkoon ilmestyy pikihiutaleita, vaikkei koko seoksen lämpö olisikaan vielä levittämiseen valmis.

Tervaa lämmitettäessä on hyvä pitää aina käsillä kattilaan sopiva kansi tai pellinpala, jonka voi tökätä palamaan syttyneen lämmitysastian päälle ja näin tukahduttaa tulen. Keväällä tervausaikaan maassa on myös kuivaa heinää ja lehtiä, joissa kulo karkaa helposti kauemmas. Kuivaan heinikkoon kaatunut palava tervakattila ei ole leikin asia, toimi sen mukaan. Vanhojen räsymattojen tai muun yksinkertaisen sammutuskaluston tuominen paikalle ei ole liioittelua. Kuten nestepaloissa yleensä, tervankaan sammuttamisessa vesi ei ole paras keino. Tukahduttaminen matolla, sammutuspeitteellä tai vastaavalla on paljon tehokkaampaa.

Älä ahnehdi tervan levityksessä. Vaikka ökötti olisikin lämmintä, niin se jäähtyy levityksen aikana astiassa nopeasti. Jäähtymisen huomaa siitä, että pensseli tahtoo tarttua pintaan. Lämmitä tavara riittävän usein riippumatta siitä mitä ohenteita tervassa on.

Jos haluaa tervan todella imeytyvän puuhun, pitää puutakin samaan aikaan lämmittää. Jos haluaa uuden puun, esim. korjatun paikan veneessä, sulautuvan vanhaan, kannattaa tervattua kohtaa lämmittää avoliekillä (nestekaasu tai puhalluslamppu), sivellä tervaa tasaiseksi, antaa imeytyä, sivellä taas uusi kerros, lämmittää jne. Tällä konstilla saa uudenkin puupinnan hetkessä mustaksi.

Pensselit

Tervaus ei vaadi kummoistakaan laatua pensseliltä. Pensselin tärkeimmät ominaisuudet ovat, että se sitoo mahdollisimman paljon nestettä ja ettei se päästä karvoja. Vaikkeivät irtoavat karvat niin tervan alta näykään, niin ihan halvinta alennusmyyntipensseliä ei kannata tähänkään tarkoitukseen ostaa. Halvimpien pensselien liima ei aina kestä tervaa ja lämpöä, vaan koko karvatuppo irtoaa varresta. Pensselin pitää olla luja, jotta se kestää myös vastakarvaan maalaamisen kun terva pitää töpötellä kaarien alle. Pääosa tavallisista ulkomaalipensseleistä soveltuu tervalle erinomaisesti

Tervaa kuluu paljon, joten pensseliin leveys saa olla reilu, 60-100 mm ja paksuus mahdollisimman paljon. Ohueen pensseliin ei saa tervaa riittävästi, vaan pensseliä pitää kastaa jatkuvasti. Kallista lakkapensseliä ei kannata ostaa, mutta hyvä ulkomaalipensseli kestää tässä työssä monta vuotta. Jos veneessä on kiinteitä tuhtoja tai muita maalattuja rakenteita, säästä pienempi pensseli näiden rajaamiseen käsivaralla. Pitkävartinen patteripensseli on myös kätevä tervaamiseen veneen sisäpuolella.

Tervauksen aineet

Tervan sinänsä täytyisi olla oikeaa hautatervaa eikä pyrolyysillä tehtyä eli pöntössä tislattua. Näinä päivinä tervan tekijät ovat niin pieniä toimijoita markkinoilla että laadulle ei osaa antaa takeita. Usein veneilijän on tyydyttävä siihen mitä saa eikä ole mahdollisuutta valita puolesta tusinasta eri tervalaadusta parasta. Parasta on aito hautaterva. Terva kannattaa ostaa sellaiselta valmistajalta jonka tuotteita kirkkojen paanukattojen tekijät käyttävät.

Tervakin on eräänlainen tuoretuote. Muovikanisterissa tai -pullossa myytynä tervan kevyimmät tisleet haihtuvat muovin läpi ajan myötä ja vuoden kaapissa odotellut tervapurkki on imenyt posket reilusti lommolle. Tällainenkin terva on käyttökelpoista, mutta se tekee tummemman jäljen ja sitä kannattaa ohentaa enemmän kuin tuoretta. Tiedän veneitä tervatun vuosia vanhan tervahaudan silmästä kaivetulla piellä eivätkä ne siitä pilalle ole menneet. Luonnollisesti tahmea ja paksu pikeentynyt terva ei imeydy puuhun juurikaan.

Tervan lisäaineet

Pellavaöljyä voidaan käyttää tekemään lakkamaisempaa pintaa tervalle. Pelkkä terva palaa kellertäväksi auringossa ja on kellanharmaata loppukesästä. 10-30% pellavaöljyä antaa pinnalle kiiltoa ja vähentää tätä harmaantumista erityisesti veneen sisäpinnoilla. Jos pellavaöljyä laitetaan liikaa, se pehmenee vedessä ja ulkopuolella oleva pellavaöljy-tervaseos harmaantuu ikävän näköisesti kastuessaan. Erityisen pahan näköistä tämä on purjehtivissa saaristolaisveneissä, joissa ulkopuolella veden alle joutuva osa on muutaman tunnin päästä kalmanharmaa ja elottoman näköinen. Kuivuttuaan pinta palaa oikean väriseksi, mutta pitkään veden kanssa tekemisissä ollessaan tällainen pinta huuhtoutuu ohuemmaksi niin että keväällä käsillä on miltei puhdas puu.

Vernissaa eli keitettyä pellavaöljyä voidaan käyttää kuten raakaakin öljyä. Se kuivuu hiukan nopeammin, mutta ei imeydy yhtä syvälle puuhun. Jos on ihan pakko venyttää tervausta pidemmälle kesään, vernissa auttaa kuivumista jonkin verran, mutta paksuntaa tervaa sen verran että seuraavan vuoden imeytyminen on jo vaarassa. Älä käytä joka vuosi.

Puutärpättiä käytetään tervan ohenteena. Se on perinteinen tervan ohenne, vaikka sen ongelmana onkin toisinaan mustien pikihiutaleiden saostuminen tervakattilaan,. Sillä voidaan ohentaa tervaa lämmittämisen lisäksi tai erityisesti kyllästettäessä lämmityksen sijaan. Nykyinen puutärpätti, pineenitärpätti on erilaista ainetta kuin muinainen tervanpoltossa ensimmäisenä syntynyt musta tervankusi. Kyllästeessä hyvä aine, tervaa lämmitettäessä tekee toisien tervojen kanssa mustia pikihelmiä pintaan ja ennen kaikkea saostaa pikeä pensseliin ja astian pohjaan. Tervanpoltossa syntyvä musta tervankusi on hyvää, mutta vaikeasti saatavissa.

Alkoholi, yleensä denaturoitu Sinol tai Marinol on nykyisin monen tekijän mukaan ainoaa oikeaa lantrinkia tervalle. Viina ohentaa tervan, mutta ei saosta pikihiutaleita joukkoon. Vanhaan aikaan sillä oli luonnollinen muu nautintatarpeensa eikä osaa kuvitella veneentekijän haaskanneen hyvää paloviinaa tervan ohenteeksi. Monia tervaveneitä on myöhemmin kyllästettykin Sinolin ja tervan seoksella ja sillä keinoin on saatu terva imeytymään syvälle puuhun. Alkoholi haihtuu kaikkineen puusta eikä jätä mitään jäämiä puuhun, vaan kuljettaa tervan ohuemmat tisleet syvemmälle kuin pelkkä terva imeytyisi. Se tosin tekee tervan leimahdusherkemmäksi sitä lämmitettäessä, joten Sinolilla ohennettaessa pitää pitää tarkka vaari kattilasta ettei pönttö pääse leimahtamaan.

Pinotex ja muut sideaineen sisältävät puunsuojat ovat olleet seitsenkymmenluvun jälkeen monessa tapauksessa käytettyjä tervan lisäaineita. Öljyisyytensä ansiosta ne tekevät samantyyppisen pinnan kuin vernissa, mutta niiden sideaine on tiiviimpää kuin pelkkä öljy. Pintaa poistettaessa ne ovat viheliäisiä aineita, kun pinta on pakko kaapia polttamalla pois eikä kaikkea saa poistettua sitenkään. Ei voida suositella veneeseen sellaisenaan ja tervan lisäaineeksikin vain suurin varauksin.

Aspergol ja muut sideaineettomat lahonsuoja-aineet ovat hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta melko tarpeettomia tervaveneessä. Terva, muillakin aineilla ohennettuna on riittävä lahonsuoja-aine kotoisille puulajeillemme ja kaupallisten lahonsuoja-aineiden mineraalitärpätti ei ole muutenkaan hyväksi puille. Tervatun puuveneen kyllästeisiinkään ei tarvita muita mineraaliöljypohjaisia aineita laho- tai homesuojaksi.

Tervan seokset

Tässä kohtaa päästään tutustumaan salatieteisiin parhaimmillaan. Jos pontikankeitto onkin luonut ympärilleen salaisuuksia ja pitäjäkohtaisia erikoisuuksia, niin veneentervauksessa on vähintään yhdenvertainen määrä erilaisia konsteja ja niksejä kertojasta riippuen.

Ensinnä pitää päättää, tervataanko vene vain vai kyllästetäänkö se ensin. Uuden veneen kyseessä ollen ratkaisu on selvä, puu on kyllästettävä ennen tervausta. Tässä on käytetty erilaisia pitäjä- ja tekijäkohtaisia seoksia: tervaa ja tärpättiä, tervaa ja Sinolia, pelkkää pellavaöljyä, pellavaöljyn, tervan ja tärpätin seosta ja kymmeniä muita. Kyllästys on oma lukunsa, vaikka terva onkin aina päällimmäisenä.

Uuden tai paljaalle puulle raaputetun veneen kyllästyksen jälkeen pintakäsittelyä voidaan jatkaa samalla seoksella vain lisäten tervan osuutta hiljalleen noin puoleen tai kahteen kolmasosaan. Tässä vaiheessa seosta olisi jo hyvä lämmittää, koska muuten terva ei imeydy ohenteista huolimatta. Viimeinen kerros tai pari tehdään jo kuten aiemmin tervatun veneen uusintatervaus.

Yleisimmin vanhan pinnan uudelleentervaus keväällä hoidetaan vain lämmitetyllä tervalla, jossa on jotakin yllä mainittua ohennetta seassa. Parhaan seoksen tai menetelmän titteliä ei ole vielä saatu jaettua. Yleisesti ottaen tervaa voi ohentaa pienellä määrällä Sinolia, tärpättiä, tärpätti-pellavaöljyseosta tai vastaavaa. Pellavaöljyä tai sen seoksia käytettäessä tervan osuus voi olla pienempi kuin pelkällä ohenteella.

Erityisesti paljon ohennettuja seoksia käytettäessä tai pahasti auringonpolttamaa venettä tervattaessa pinnassa saattaa näkyä seuraavana päivänä kuivan näköisiä laikkuja. Nämä pitää paikata seuraavana päivänä ja jos laikkuja on paljon, on syytä vetää uusi kerros tervaa koko veneeseen samantien.

Tervapinnan uusiminen

Vähän alle kymmenen vuoden välein tervapinta alkaa paksuuntua niin pahoin, että se kannattaa poistaa. Ulkopuolelta se vie muutamasta tunnista päivään. Mitä enemmän pellavaöljyä pintaan on ajettu, sen sitkeämpää käsittely on, mutta kevätahavilla pinta on yleensä niin haurasta että se lähtee terävällä raapparaudalla. Neliteräinen käännettävä skraba on hyvä, terän voi aina neliömetrin tai parin jälkeen kääntää. Se syö tervaa kuin hyeena ja neljännen terän jälkeen viilaus ei kestä kuin hetken. Kovapalaterien kulma ei tunnu soveltuvan tervalle, terän pitäisi olla hivenen leikkaavampi.

Tärkeintä työstäessä on pitkä, jaloista lähtevä työliike. Lyhyellä nykytyksellä saa vain käsivartensa kipeäksi eikä jälkeä synny. Pienen veneen sisäpinnankaan raapiminen ei vie kuin muutaman tunnin, vaikka kaarien vuoksi pitkää liikettä ei voikaan tehdä.

Joskus vanha terva ei tahdo lähteä pinnasta ja yleisesti syynä on liian sitkeä pintakerros. Silloin ei auta mikään muu kuin kuumentaa pinta kuumailmapuhaltimella, kaasutoholla tai vanhanajan puhalluslampulla ja raapia sulava terva pois. On hyvä jos tekijöitä on kaksi - toinen lämmittää ja toinen kaapii sulaneen tervan pois. Toisinaan terva lähtee hyvin, mutta joskus törmää veneeseen, jossa terva lähtee vain vaivoin venyvänä pikenä pois pinnasta. Palovaara on melkoinen, liekin kanssa täytyy olla varovainen ettei sojottele sitä ihan mihin vaan, eikä kuumenna samaa kohtaa liian pitkään.

Tässä työssä vaihtopalateräiset raudat ovat turhia kapineita; jos raudassa on kiinnitysruuvi jossakin terän lähellä niin terva tukkeentuu siihen kiinni ja sulanut terva leviää pitkin pintaa. Lattaraudasta taottua raapparaudan pintaa pitkin sula terva juoksee eikä takerru kiinni. Kiusana on se, että rautaa saa olla alvariinsa viilaamassa.

Kevätpäivän remontti

Kuinka vaikeaa tervaveneen huoltaminen sitten on? Katsotaanpa esimerkki eräästä kevätkunnostuksesta

Tervattu puuvene voi näyttää täysin hylkytavaralta, vaikka vene olisikin rakenteellisesti hienossa kunnossa. Kesämökin takapihalle pariksikymmeneksi vuodeksi unohdettu pikkuvene ei välttämättä olekaan juhannuskokkoon tuomittu raato vaan arvokas kulkupeli vielä vuosiksi eteenpäin.

Pikakunnostus aloitettiin raapimalla kaikki auringossa palanut terva pois. Vanhasta auringossa palaneesta tervasta ominaisuudet ovat jo pilalla, eikä uutta tervaa kannata yrittää imeyttää sen läpi puuhun. Koska venettä oli säilytetty ylösalaisin, oli ulkopuolen terva palanut monista paikoista jo pois ja muualta se oli lasittunutta, kovaa ja helposti irtoavaa. Sisäpuolelta terva oli myös kovettunut, mutta vielä kohtuullisessa kunnossa. Tällä kertaa tervan raapiminen kuiviltaan riitti samaan veneen puupuhtaaksi. Sisäpuolelta riitti tervapinnan rikkominen ja irtonaisen tervan raapiminen pois, eli normaali tervapinnan kevätkunnostus.

Vanhan tervan raapimisen jälkeen vene kyllästettiin ulkopuolelta kevyesti pellavaöljyn, tärpätin ja tervan seoksella. Alkuun laitettiin lähes pelkkää pellavaöljyä, mutta n. 10 kerroksen jälkeen tervan osuutta lisättiin. Puu imi kyllästettä noin 4-5 litraa. Sisäpuolelle laitettiin myös muutama kerros, vaikka tarkoitus oli vain tervata pinta.

Viimeiseksi vene tervattiin, sisäpuolelta kerran vähän ohennetulla tervalla ja ulkopuolelta kolme kertaa märän kyllästeen päälle. Ulkopuolen tervassa oli noin kolmannes pellavaöljyä ja tärpättiä ja loput tervaa. Tuore, vastakyllästetty pinta imi lämmitetyn tervankin hienosti sisään.

Ohessa on kuva veneestä kunnostuksen jälkeen. Palanut, lahon näköinen puupinta olikin täysin tervettä puuta ja väri vaihtui likaisen mustanharmaasta kauniiseen meripihkanväriin. Vaikka venettä ei edes aiottaisi käyttää aktiivisesti, se kannattaa ajoittain tervata, jotta se säilyisi ehjänä mahdollisille tuleville käyttäjille. Kuiville vedetty ja hyvin tuettu pikkuvene pysyy ylösalaisin käännettynä hämmästyttävän pitkään hyväkuntoisena.

Kuinkako kauan remontti kesti? Viikkoja? Kuukausia? Ei, valokuvien alareunan päiväyksestä näkyy, että koko juttu saatiin tehtyä yhden pitkän kevätpäivän aikana kahden ihmisen voimin. Puuveneenkö kunnostus vaikeaa ja työlästä? Tervaveneen kunnostus ei ainakaan...

Alli, pikku perämoottorivene

Pekka Huhta — Mon, 26 Nov 2007 18:00:34 +0000

Samalta takapihalta, josta perheemme vene Manta haettiin löytyi myös tämä rapakuntoisen näköinen kaunotar.

Tällä kertaa tervan raapiminen "kuiviltaan" riitti samaan veneen puupuhtaaksi. Jos terva ei ole vielä niin pahasti palanutta, niin sen raapiminen voi olla työläs juttu.

Vain osittain lasittunut ja kovettunut terva uudistuu, jos sitä lämmitetään kuumailmapuhaltimella tai puhalluslampulla. Tämä kuitenkin pikeennyttää tervan, eikä siitä ole pitempiaikaiseksi korjaukseksi.

Jos kerros on paksu ja kova, on kuitenkin parasta aloittaa koko tervaus alusta, eli kuumentaa terva ja kaapia se pois puuta myöten. Kuumennetun tervan kaapimiseen on parasta käyttää tavallista "raapparautaa". Irtoterällisten skrabojen kiinnitysosiin terva tarttuu ikävästi kiinni ja koko rauta menee hetkessä tukkoon sitkeästä piestä.

Sisäpuolelta riitti tervapinnan rikkominen ja irtonaisen tervan raapiminen pois, eli normaali tervapinnan kevätkunnostus. Lyhytkarvainen tiheäpiikkinen teräsharja on kaikkein paras kalu tervapinnan avaamiseen keväällä. Se ropsii isommat hilseet pois ja raapii muualta ohuimmat paikat auki uuden tervan kulkea. Tervan hionta hiekkapaperilla on vihoviimeistä hommaa, paperi on aina tukossa ja hiomalla ei muutenkaan saa krapittua niitä tärkeimpiä paikkoja eli niitä, joissa terva on ohuinta ja kalvo pitäisi saada rikki.

Vanhan tervan raapimisen jälkeen vene pitää kyllästää. Kyllästämisestä on olemassa erillinen artikkeli. Samaten veneen halkeamien ja rakojen tilkitsemisestä.

Viimeisenä kyllästyksen ja tiivistyksen jälkeen tulee tervaus. Tervausreseptejä on yhtä monta kuin tervaajiakin. Tervaa voi ohentaa Sinolilla tai pineenitärpätillä, mutta tärkeintä on, että terva vedetään veneen pintaan kuumana. Kylmä terva imeytyy huonosti ja kuivuu hitaasti. Hyvällä pinnalla kuuma terva on muutamassa viikossa täysin käyttökuivaa. Auringonvalo nopeuttaa tervan kuivumista.

Tervan joukkoon voi laittaa vähän pellavaöljyä, se vähentää tervan pehmenemistä kesäauringossa. Ulkopuolelle pellavaa ei voi laittaa kovin paljon, koska se harmaantuu kastuessaan ja näyttää epäsiistiltä, mutta sisäpuolelle pellavalisäys käy hyvin. Jos vesille on kiire, voi sisäpuolelle laittaa paksua kyllästettä, jossa on noin 1/4 tervaa ja loput Aspergolia (tai pineenitärpättiä) ja pellavaöljyä. Mainittua litkua olen käyttänyt veneen sisäpuolen ehostukseen jopa kesken kautta ja pinta on parissa päivässä täysin käyttökuiva. Tosin se ei suojaa niin hyvin kuin ihan kunnollinen tervaus.

Purjehtiminen Mantalla

Pekka Huhta — Mon, 26 Nov 2007 17:44:00 +0000

Koska veneessä ei ole juuri säilytystiloja, purjeet säilytetään pussissaan kotona. purjeiden kiinnittämiseen menee veneellä kymmenkunta minuuttia. Kotisatamamme Otsolahti on sillan takana, joten masto on kaadettava satamasta lähdön ajaksi.

Manta nousee tuulesta ja aallokosta riippuen parhaimmillaankin pari-kolmekymmentä astetta tuuleen. Moottorilla tulee siis ajettua useammin kuin itse haluaisi. Vaikka "purjehtija on heti perillä kun köydet irtoavat laiturista", kotiinpääsy voi olla joskus työlästä pelkin purjein.

Vaikka vene on hyvin merikelpoinen, se on moottorilla ajettaessa melko märkä. Vastatuuleen ajaessa on vaikeaa säilyä kuivana.

Vene ja sen miehistö.

Heloitus ja pikkuosat

Pekka Huhta — Mon, 26 Nov 2007 17:39:33 +0000

Mantassa ei alunperin ollut minkäänlaisia purjeita, joten koko takila oli laadittava tuntumalla. Mastot ja puomit oli helppo mitoittaa vanhan saaristolaissäännön mukaan "kaikki niin pitkää, että mahtuu veneeseen", mutta entä kaikki muu?

Suunnittelin heloituksen itse, tämän kokoisessa veneessähän heloja ei ole paljon. Isoimmat yksittäiset työt olivat jaluksen kolminkertaisen taljan rakentaminen ja maston ympärille tulevien vitsasten vääntäminen katajasta.

Näin pieneen takilaan riittää kolminkertainen talja. Pienempikin saattaisi riittää, mutta kovalla tuulella tälläkin on jo tekemistä. Plokit on tehty 12 mm tammilaudasta ja kaikki helat on viilattu umpimessingistä. Köysipyörä porattiin 12 mm tammilaudasta reikäporalla ja hiottiin millin ohuemmaksi, jotta se mahtuu plokin runkoon. Jalusköysi on Hempex-hamppujäljitelmää. Kaikki muut köydet ovat joko tervatua hamppua tai tervattua pellavaa, mutta jalusköyden suhteen joustettiin vähän materiaalien alkuperäisyydestä. Hempex on mukavampaa pidellä pitkiä aikoja kuin kova hamppuköysi.

Masto tuli kiinni erikseen rakennettuun mastopenkkiin. Mastopenkki on vain paksu lauta, joka on molemmista päistään kiinni veneen kyljissä luonnonväärillä polvioilla. Penkkiin porattiin pari 20 mm:n reikää, joihin vuoltiin katajasta naakelit köysien kiinnittämistä varten. Kuvassa näkyy myös alin katajarenkaista, joilla purje on litsattu kiinni mastoon.

Keulapuu eli puuksprööti (ruots. bågspröt) on irroitettava. Kun näin pieneen veneeseen ei ole keulapuita yleensä laitettu, niin se pitää saada kiinnitettyä veneeseen mahdollisimman vähin muutoksin. Keulapuun asennus ei vaatinut minkäänlaisia muutoksia veneeseen. Se lukitaan veneeseen poikittaistapilla, joka kulkee keulapurjeen kiinnityslenkin läpi. Koko keulapuu on saranoitu siten, että se taittuu yhdeksi paketiksi säilytystä varten.

Muun askartelun ohessa tein Mantasta pienoismallin. Malli on mittakaavassa 1:20. Kylkilaudat ovat vähän reilun millin paksuista sirkkelillä sahattua "lautaa" ja vene on koottu 5mm pitkillä kuparisilla nauloilla, jotka katkaisin oikeaan mittaan ja niittasin.

Takila ja puuvillapurjeet Mantaan

Pekka Huhta — Mon, 26 Nov 2007 17:36:21 +0000

Kuvassa on vene, jonka Aatos Hemminki omisti ennen Mantaa. Yritimme noudattaa samaa tyyliä myös Mantan takiloimisessa. Purjeet ovat paljon pienemmät kuin Mantassa, mutta venekin on n. 80 cm lyhyempi. Tässä moottorittomassa veneessä oli kaksi airoparia niin että perätuhdolla soudetaan kasvot menosuuntaan päin. Manta on rakennettu samassa kylässä kuin oheinen vene.

Takilan suunnittelussa käytettiin pohjana museovirastosta ja sukulaisilta saatuja vanhoja valokuvia vastaavanlaisten veneiden purjeista. Takilan suunnitteli Jouni Lahdenperä, joka ompeli myös purjeet. Masto on irroitettavissa, jotta vene mahtui kotisataman siltojen ali. Muutenkin purjehtiminen Helsingin tietämillä on paljon mukavampaa kun pääsee koluamaan kaikki pienetkin lahdet jotka ovat matalien siltojen takana. Masto on vapaasti seisova, kuten tämän kokoisissa veneissä usein on ollut. Purjepinta on niin pieni että tukeva masto kestää kyllä sen ilmankin vantteja tai staageja.

Takila näytti ensimmäisenä vuonna tältä. Isopurjeesta tuli alkuun noin 10 neliön kokoinen ja pikkuinen fokka oli hiukan yli 2 neliötä. Purjeet on ommeltu 12 unssin puuvillasta ja liikkiköydet ovat tervattua hamppua. Masto oli kiinni keulatuhdon reunassa. Soutaminen masto pystyssä oli mahdollista, mutta melko hankalaa. Tässä kuvassa olen juuri nostamassa purjeita.

Takilassa oli vielä ensimmäisenä vuonna paljon puutteita. Suurin ongelma oli liian ohuet mastopuut. Mastopuut käytiin kaatamassa Jämsästä tammikuun pakkasilla. Ne kuorittiin osittain ja jätettiin kuivumaan kevääseen asti. Olimme suunnitelleet paljon pienempää takilaa ja kun neliöitä tuli miltei tuplasti suunnittelemaamme nähden, niin puut jäivät auttamatta liian ohuiksi. Masto oli niin ohut, että kovalla tuulella fokan etureuna oli aivan löysällä ja masto oli kaarella kuin virvelin vapa.

Talvella 98-99 päädyimme rakentamaan koko takilan uudelleen. Siirsimme mastoa kolmisenkymmentä senttiä taaksepäin, jotta soutaminen helpottuisi. Keskelle venettä piti rakentaa mastopenkki, johon masto kiinnitettiin. Myös uusi masto on vapaasti seisova.

Isopurjetta pienennettiin hiukan leikkaamalla taaimmainen paneeli purjeesta kokonaan pois. Fokan kokoa suurennettiin kolmeen neliöön, mutta kokonaispurjepinta-ala pieneni hiukan. Isopurjeeseen ommeltiin noin seitsemänkymmenen sentin reivi. Koska vanhan fokan korjaaminen olisi vienyt yhtä paljon aikaa kuin uuden ompelu, pyysimme purjeentekijää ompelemaan kokonaan uuden fokan. Vanha fokka sopii hyvin reivatun isopurjeen pariksi.

Haimme kevättalvella metsästä uudet, asiallisemman paksuiset mastopuut. Muutoksen mittasuhteista kertonee se, että vanhasta puomista tehtiin uuteen takilaan varpatanko. Mastopuut kyllästettiin pellavaöljy-terva-tärpätti -seoksella ja pintaan vedettiin useita kerroksia vernissaa. Uusi masto ei taivu juuri lainkaan, latvaläpimitta on 6,5 senttiä kun vanha oli tuskin neljää. Muutoksen huomasi selvästi, muun muassa luovikulma parani huomattavasti.

Kun keulapurjeita oli kaksin kappalein, syntyi idea pienestä keulapuusta, jolloin veneeseen saisi kaksi keulapurjetta yhtä aikaa. Koska viritys ei ollut veneen alkuperäisen idean mukainen, piti keulapuusta saada irroitettava ja veneeseen tehtävät muutokset piti jättää minimiin. Tällä hetkellä keulapuu on kiinni samassa kiinnityslenkissä, johon fokka normaalisti kiinnitetään ja veneeseen ei tarvinnut tehdä minkäänlaisia muutoksia.

Vauhdin lisääntymisen uudella purjekokoonpanolla huomaa aivan selvästi. Haittapuolena on tietysti veneessä lisääntyneet köydet. Jos veneeseen ottaa mukaan neljä ihmistä niin narua on jo vähän liikaa. Tuulen noustessa klyyvari pitää ottaa hyvin aikaisin alas, koska kovemmalla tuulella se tuntuu vain sortavan venettä.

Purje nostetaan suoraan sprii- eli varpatangolla. Vähänkin suurempaa purjetta varten olisi viisasta laittaa mastoon ploki, jonka avulla purje nostettaisiin ylös. Nostamisessa on vähän ongelmia kovalla tuulella, varpatanko käy melko raskaaksi. Varpa pysyy ylhäällä pelkän maston ympäri kiristetyn köysilenkin varassa. Purjeen paino kiristää lenkin ja se ei pääse luistamaan kovassakaan kelissä.

Puuvillainen purje vaatii vain aika lailla hoitoa, toisaalta tämän tyyppiseen veneeseen en olisi huolinut keinokuitupurjetta vaikka se onkin huolettomampi. Purje homehtuu melko helposti ja - toisin kuin keinokuitupurjeissa -home myös haurastuttaa kangasta. Tämän vuoksi purjeet pitää aina kuivata ennen pakkaamista ja suola pitää huuhtoa aika ajoin purjeista pois. Koska veneessä ei ole juuri säilytystiloja, säilytämme purjeita kotona. Purjeiden virittely paikoilleen vie aikaa kymmenkunta minuuttia ennen lähtöä.

Mantan runkotyöt

Pekka Huhta — Mon, 26 Nov 2007 17:32:35 +0000

Köli oli lahonnut potkurinakselin kohdalta aivan ontoksi. Kun kölipuuhun naulattu korokepala poistettiin, sisällä oli yli kymmenen senttiä syvä ja reilun tuuman levyinen ontto tila, jossa oli puruksi lahonnutta puuta siellä täällä.

Kölistä veistettiin kaikki viallinen puu pois ja huomattiin että ohuimpaankin kohtaan jäi vielä yli tuuma ehjää puuta. Tässä vaiheessa tuli eteen kunnostusurakan vaikein päätös. Vaihtaako koko köli niinkuin kunnollinen korjaus edellyttäisi vai liimatako vain uutta puuta päälle. Koko kölin vaihto olisi edellyttänyt myös alimman lautaparin purkamista ja vaihtoa, joten päädyin liimaamaan uutta puuta vanhan päälle.

Tein liimapuupalkin tiiviistä sydänmännystä, liimana SP 106-epoksi. Mäntylankut palkkia varten sahasin TKK Puutekniikan Otaniemen sahalla. Höyläsin köliin viisteen, jonka pituus oli noin kaksi kertaa vahingoittuneen osan pituus. Uusi kölipala liimattiin kiinni epoksilla jossa oli täyteaineena puukuitua. Kiinnitys varmistettiin kolmella kierretangosta tehdyllä pultilla ja kölin peräpäähän kiinnitetyllä pannalla. Pantaan tehtiin vielä jatkopalat taaksepäin, tässä vaiheessa se oli vain liimauksen tukena.

Jälkiviisautena todettakoon, että liimapuupalkki olisi pitänyt tehdä resorsinolilla tai vastaavalla kunnon liimalla. Epoksi ei tahdo kestää massivistn rakenteiden rasituksia vesirajan alla ja palkin saumat irvistelevät siellä täällä.

Edellisessä kuvassa näkyy, että iso osa tervasta ja pohjamaalista oli jo poistettu. Itse asiassa tervan poisto oli koko urakan isotöisin osa. Tervaa lämmitettiin kaasupolttimella ja lämminnyt terva kaavittiin raudalla pois. Lämmin tahmea terva tarttui joka paikkaan ja aloimme uskoa että kynnenalusiamme ei saa koskaan puhtaaksi. Vene käännettiin oikein päin ja puhdistettiin myös sisäpuolelta.

Parraslistojen alta löytyi myös pahasti lahonnut ylin lauta. Lautaa jouduttiin vaihtamaan 120 cm:n matkalta. Höyläsin laudan muotoonsa ja taivutin sen paikoilleen. Ennen taivutusta lautaa haudottiin n. vuorokausi kylmässä vedessä, muutama tunti kuumassa vedessä ja se lämmitettiin ennen asennusta. Näin jälkikäteen voisin todeta että pienen höyrytyslaitteiston rakentaminen olisi varmasti helpottanut hommaa huomattavasti. Tuli taas opittua, että yhdessä paikassa oikaiseminen vain lisää hommia muualla.

Parraslistat höylättiin puolipyöreiksi ja päihinsä suippeneviksi. Veneessä on alun perin ollut tämän malliset listat, mutta suurin osa listoista oli vaihdettu neliskanttisesta rimoista höylättyihin listoihin, vain perässä oli siroa puolipyöreää listaa. Museovirastosta löytyi muutamia kuvia Larsmossa veistetyistä veneistä ja niissä kaikissa oli puolipyöreät parraslistat. Uudet partaat antoivat veneelle yllättävän erilaisen ilmeen kuin vanhat neliskanttiset.

Vene kyllästettiin huolellisesti. Kyllästykseen käytettiin seosta, jossa oli pellavaöljyä noin puolet ja Aspergol-kyllästettä toinen puoli. Aspergol on Teknos Oy:n lahonsuoja-aine, jossa on vaikuttavana aineena sinkkinaftenaattia. Kyllästettä käytettiin noin 25 litraa ja kyllästämiseen kului kaksi päivää. Ulkopuolelle laitettiin Hempelsin pohja- ja myrkkymaalit, koska lyijymönjää ei sillä hetkellä saatu. Nykyisin sitä myydään taas.

Ulkopuoli tervattiin lämmitetyllä hautatervalla. Sisäpuolen pintakäsittely syntyi kyllästämisen yhteydessä siten, että pellavaöljykyllästeeseen lisättiin kerta kerralta lisää tervaa, kunnes sitä oli joukossa noin kolmannes. Seos, jossa on kolmannes pellavaöljyä, tervaa ja tärpättiä on vanha tapa käsitellä veneitä. Seosta kutsutaan "Roslagenin mahongiksi" ruotsalaisen Roslagenin kalastajayhteisön mukaan ja se tekee kauniin hohtavan tahmaamattoman pinnan. Se kuivuu hyvissä olosuhteissa muutamissa tunneissa toisin kuin pelkkä terva jolla saattaa mennä viikkoja.

Ylläolevan kuvan etualalla ovat mastopuut osittain höylättyinä. Mastopuut käytiin kaatamassa Jämsästä tammikuun pakkasilla. Ne kuorittiin osittain ja jätettiin kuivumaan kevääseen asti. Kuvan ottamisen jälkeen ne höylättiin, niihin kiinnitettiin tarvittavat helat je ne vernissattiin.

Moottori on ilmajäähdytteinen nelitahtinen paikallismoottori. Samaa konetta on käytetty 50- ja 60-luvuilla mm. TVH:n täryttimien ja muiden vastaavien moottorina. Veneasennuksessa koneessa on pienempi öljypohja.

Koneessa olivat venttiilit pahasti palaneet joten purin koko yläkerran, hioin ja säädin venttiilit ja lopuksi maalasin koko koneen. Potkurin akseli on kiinteästi moottorissa kiinni, mikä tarkoittaa että vene liikkuu aina kun moottori käy, mikä vaatii rantautuessa ja ahtaissa satamissa hiukan tavallista enemmän ennakointia. Varaosia Bernard-moottoreihin myy vielä Agri-Market Turun tietämillä.

Potkurinakselin ja moottorin asennuksen jälkeen vene oli valmis vesillelaskuun. Kuvan opetus on, että tappi kannattaa laittaa paikoilleen ennen vesillelaskua, tässä peukaloni toimittaa tapin virkaa.

Puuvene Mantan kunnostus

Pekka Huhta — Sun, 25 Nov 2007 22:00:00 +0000

Mantan on rakentanut veneenveistäjä Svenfelt Vaasan lähellä Larsmossa 1959. Veneen tilasi Aatos Hemminki hiukan pienemmän samanlaisen veneen tilalle vanhan veneen rikkouduttua myrskyssä rantakiviin. Vanhassa veneessä oli purjeet, mutta 50-luvun lopulla keskimoottorit alkoivat yleistyä pienissäkin veneissä ja niinpä Mantaan asennettiin neljän hevosvoiman Bernard W110 -moottori.

Mantaa käytettiin verkkoveneenä Oravaisissa 60-luvun alusta noin 80-luvun puoleenväliin, kunnes kalakaveri muutti pois paikkakunnalta ja vene jäi käyttämättömänä rannalle.

Kesällä 1997 päätimme puolisoni Sari Hemmingin (Veneen tilaajan pojantytär) kanssa kunnostaa veneen alkuperäiseen kuntoonsa. Vene oli noin viidentoista vuoden aikana päässyt melko huonoon kuntoon.

Vaikka veneessä olikin moottori, se oli silti rakennettu samalla rungon muodolla kuin purjehtivat kalastajaveneet. Tästä lähti liikkeelle ajatus rakentaa veneeseen pieni takila ja alkuperäisen malliset puuvillapurjeet.

Tervaus oli vihreän levän peitossa ja palanut auringossa useilta alueilta lähes kokonaan pois. Parraslistat olivat paikoin lahonneet olemattomiin ja ylimmissä laudoissa oli lahovikaa parraslistojen alla.

Pahin vika oli kuitenkin kölissä. Köliin oli jossakin vaiheessa lisätty korokepala, joka oli kiinnitetty tavallisilla rautanauloilla. Naulojen ruostuessa laho oli päässyt leviämään köliin. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetty miten paha tilanne oli, mutta köli kuulosti koputettaessa ontolta.

Sisäpuolella tilanne oli paljon parempi, vaikka käyttämättömien vuosien jäljet näkyivätkin selvästi. Tervaa oli todella paksusti ja tervan seassa oli melko lailla hiekkaa. Keskellä kuvaa näkyy moottoripukki ja potkurinakselin pää.

Vene tuotiin Otaniemeen lokakuussa 1997. Syksyllä vielä tutkittiin vaurioita ja huomattiin että köli oli pahemmassa kunnossa kuin oltiin oletettu. Molemmilla kölin sivuilla oli noin sentin paksuudelta ehjää puuta ja keskellä oli pahimmillaan viisitoista senttiä syvä reikä täynnä kukkamullaksi lahonnutta puuta. Ilmeisesti pintoihin on imeytynyt riittävästi kyllästettä, mutta keskellä köliä kyllästettä ei ollut ja puu oli päässyt lahoamaan.

Itse veneen kunnostukseen meni noin kolme kuukautta kun työtä tehtiin pääasiassa töiden jälkeen ja viikonloppuisin.

Manta Viaporin Tuopissa 1998. Sattumalta Puuvene-lehden kuvaaja sattui ottamaan kuvan juuri samasta paikasta ja Manta pääsi Puuvene-lehden sivuille koko aukeaman kuvaan. Sari istuu veneen perässä.

Minäitte isännän elkein Mantan pinnassa.

Manta osoittautui erinomaiseksi matkaveneeksi. Ensiveneenä tällainen saaristolaisvene on mielestäni erinomainen, veneellä pääsee eteenpäin purjeilla, moottorilla ja soutamalla joten "tien päälle" jäämisen vaaraa ei juuri ole. Manta on myös erittäin merikelpoinen vene, yli metrisessä mainingissa ajaminen on vielä enemmän hauskaa kuin huolestuttavaa. Purjehtiminen on helppoa ja luoviminenkin onnistuu kölittömältä veneeltä kohtuullisesti.

Voit seurata kunnostusta aikajärjestyksessä tai oikaista suoraan itseäsi kiinnostavalle sivulle

Mantan teknisiä tietoja:

Pituus: 17 jalkaa eli 5,5 m

Leveys: 1,85 m

Paino: n. 300 kg

Purjepinta-ala: 12,2 m²

Moottoriteho: 4 hp

Klikkaa alta auki koko kunnostustarina:

Kaarien vaihto veneeseen

Pekka Huhta — Mon, 01 Oct 2007 11:19:22 +0000

Puuveneen vuotojen yleisimpiä syitä ovat katkenneet kaaret, jotka päästävät laudoituksen liikkumaan ja vuotamaan. Limisaumaiset veneet sietävät katkenneita kaaria paremmin kuin tasasaumaiset, koska laudat on niitattu toisiinsa kiinni, kun taas tasasaumaveneen tiiviys riippuu kokonaan kaarien kunnosta.

Usein paikallinen vuoto voi johtua katkenneista kaarista. Jos veneestä on katkennut useampi peräkkäinen kaari, laudoitus ei siltä kohtaa turpoa umpeen. Kun kaari on poikki, laudoitukselta puuttuu tukipiste, johon tukeutuen laudat voisivat puristua toisiaan vasten. Pari peräkkäistä kaarta ei välttämättä vielä aiheuta vuotoa, mutta jos kaaria on poikki useampia niin vuodon todennäköisyys kasvaa.

Hyvänä nyrkkisääntönä poikki olevien kaarien määrästä voi pitää katsastussääntöjen ohjetta: kaaria saa olla poikki enentään viisi kappaletta koko veneestä ja enentään kaksi peräkkäistä kaarta. Jos kaaria on poikki yksi sieltä, toinen täältä niin kovin suurta huolta ei kannata kantaa, mutta useammat peräkkäiset kaaret vaativat aina huomiota.

Monessa veneessä on kaaria poikki paljonin enemmän kuin katsastussäännöt sallivat, mutta vene pitää silti vettä. Rikkinäiset kaaret kannattaa kuitenkin korjata tai korjauttaa: terveet kaaret joutuvat kantamaan katkenneidenkin osuuden ja vaurio leviää. Jos pari kaarta on mennyt jo poikki saman sauman kohdalta, niin seuraava terve kaari joutuu kantamaan moninkertaisen kuorman eikä yleensä kestä pidemmän päälle. Jos saman sauman kohdalta on pari kaarta poikki, niin vuodon todennäköisyys kasvaa ja kolme tai useampia johtaa varmasti vuotoon.

Saumojen kittaaminen katkenneiden kaarien kohdalta vähentää vuotoa, mutta rasittaa seuraavia ehjiä kaaria entisestään kun saumaan työnnetty kitti kiilaa turpoavia lautoja auki. Pitkäaikaista "helppoa" korjausta katkenneisiin kaariin ei siis oikein ole, paitsi tietysti kaarien vaihto.

Kaaren lujuuteen vaikuttavia asioita ovat mm.
- kaaren taivutussäde
- kaaren paksuus ja leveys, puuaineen laatu
- niittaus, niittien paikat
- muut paikallista rasitusta aiheuttavat rakenteet

Yleensä kaaret katkeavat voimakkaimman taivutuksen kohdalta, pilssin taitteesta. Jos kaaret katkeilevat suorilta osilta tai paikoista joissa ei pitäisi olla erityista rasitusta, syy on hyvä selvittää.

Niitin kannat on mahdollista porata pois. Menetelmä on erittäin hankala, niittien päät menevät pahan näköisiksi ja repivät laudoitusta kun ne poistetaan. En suosittele, vaikka niin neuvotaankin monessa kirjassa.

Vanhat kaaret voi irroittaa hyvin monella eri tavalla. Irroitukseen parhaita konsteja on pyyhkäistä kulmahiomakoneella taikka karkealla nauhahiomakoneella niitin kanta pois sisäpuolelta ja sitten tuurnalla lyödä niitin jämä pois ulkopuolelle. Kulmahiomakone jättää usein niitin pään vähän ikävän muotoiseksi, jolloin se suurentaa reikää ulos mennessään, sen vuoksi nauha on ihan varteenotettava vaihtoehto. Kun niitit on lyöty ulos, kaaren saakin jo irroitettua. Tehtiinpä homma miten hyvänsä niin niitin pää pitää katkaista siistiksi sisäpuolelta ennen kuin se lyödään laudoituksen läpi ulos. Ennen niittien lyömistä ulos pitää ulkopuolen tapitus tai naulankantojen kittaukset rapsia pois jotta reiät eivät halkeile.

Naulankantojen tapituksen saa helpoimmin pois kun poraa 3mm poralla reiän keskelle tappia ja vaihtaa sitten poranterän paikalle 4 mm:n puuruuvin, joka pyöräytetään poralla tapin läpi. Ruuvi pulauttaa puutapin näppärästi pois Jos laudoitus on ehjää ja siistiä ja kupariniitit saa ehdottoman siististi pois, uuden kaaren voi niitata samasta reiästä läpi. Pitää vain käyttää paria kokoa isompaa naulaa, esim. 2,1 mm paksuisen sijaan 2,5-millistä.

Kaaria voi joissain tapauksissa jatkaa siten, että veneestä poistetaan vain katkennut osa kaaresta ja uusi kaaren osa liitetään viistoliitoksella vanhaan kaareen. Viisteen pituus on oltava vähintään kahden sauman yli, eli noin 8-12 kertaa kaaren paksuus. Uusi kaari liimataan vanhaan kiinni ja molemmista kaarista läpi tulevat niitit varmistavat liitoksen. Peräkkäisten kaarten saumat on hyvä sovittaa eri korkeuksille, etteivät kaikki saumat ole samassa kohtaa. Oheisessa kuvassa viiste on piirretty hiukan liian lyhyeksi, viisteen päiden pitäisi olla reilusti seuraavien lautojen puolivälintietämillä.

Jos kaari on kovin laho, sen voi pirstoa taltalla. Tämän jälkeen pitää katkoa vielä niitit ennen niiden lyömistä ulos.

Viiste veneessä. Tämänkin viisteen pitäisi ylettyä vielä alemman laudan puoleenväliin, niin että pituus olisi paras mahdollinen. Tein omat viisteeni kulmahiomakoneeseen kiinnitetyllä lamellilaikalla ja viimeistelin nauhahiomakoneella. Viistoamista voi käyttää myös höyrytetyjen kaarien jatkamiseen.

Höyrytetyt kaaret eli painokaaret

Jos mahdollista on, niin kannattaa käyttää höyrytettyjä kaaria. Tämä kuitenkin edellyttää, että kaareen pääsee koko mitaltaan käsiksi, eli tämä onnistuu parhaimmillaan kansiremontin yhteydessä. Ahtaammassa tilassa kaaria ei mahdu taivuttamaan kunnialla. Höyrytetyt kaaret taipuvat suoraan pohjan muotoon, joten kaaren sovittaminen paikalleen on helppoa.

Puuvene.netissä on Jussi Pohjaväreen kirjoittama artikkeli höyrytettyjen kaarien vaihdosta.

Plussia ja miinuksia:

+ Alkuperäiset
+ Huomattavasti helpommat laittaa, jos vain kaariin pääsee käsiksi
+ Uusitut kaaret eivät laske veneen myyntiarvoa

- Laadukkaan, taivutusta kestävän puutavaran löytäminen on vaikeaa
- Höyrytyslaitteisto täytyy rakentaa
- Painokaaret ovat herkempiä halkeamaan tai katkeamaan, myös höyrytys/painovaiheessa

Laminoidut kaaret

Kaaren liimaus edellyttää hurjaa määrää puristimia	Höyryllä pehmittäminen saa puun riittävän joustavaksi taivutusta varten. Samaan päästään myös sillä että kaari liimataan useammasta ohuesta säleestä. Tällä tavalla puuta pystytään taivuttamaan riittävästi ilman että puun sisäiset jännitykset kasvavat liikaa. Laminointiin on käytetty hyvinkin ohutta viilua. Mitä ohuempi viilu on, sen enemmän kuuluu liimaa ja sen suuremmaksi kasvaa liimasauman pettämisen riski. Sorvattua, jopa alle millin paksuista sisustusviilua ei kannata käyttää, mutta jos jostain löytää paksumpaa tammi- tai saarniviilua niin niistä voi yrittää. Valitsin itse 5 mm paksuiseksi sahattua rimaa, koska tammilautaa oli helposti saatavilla. Sahatut lamellit tuhlaavat huikeasti puuta. Jos lasketaan´, että sahausrako on siinä 4 mm, niin viiden millin rimalla puusta menee miltei puolet hukkaan sahanpuruna. Itse laminoidun kaaren tekeminen ei ole vaikeaa, mutta sen istuttaminen on. Laminoitu on aina liimauksen jälkeen vain aihio, joka pitää alapinnaltaan viistää sopimaan veneen kyljen muotoihin. Tämä on kaikkein aikaavievin ja hankalin tehtävä. Usein on myös niin, että vanha höyrytetty kaari on painunut myös veneen pituussuuntaan mutkalle, jolloin uusi kaari pitäisi saada siihen mukaan. Lamikaarilla tätä on hyvin vaikea ennakoida ja lähes mahdoton toistaa. Itse teen lamikaaren muotin oheisissa kuvissa kuvatulla tavalla. Ensin pehmeä kupariputki pakotetaan pohjan mukaan ja sen avulla piirretään karkea muoto vaneriin. Vaneriin piirretään sitten kaaren sisäpintaa pitkin viiva, jonka mukaan lopullinen muotti piirretään. Kaaren päät pitää taivuttaa pikkuisen yli, koska kaari palautuu hiukan laminoinnin jälkeen. Liimaukseen olen käyttänyt Aerolite-liimaa, koska epoksi ei tunnu toimivan parhaalla mahdollisella tavalla valkotammen kanssa. Aeroliten kanssa kannattaa käyttää hitainta mahdollista kovetetta, koska muuten taivutuksen kanssa tulee hoppu. Myös apuri on hyvin suositeltava taivutuksessa, ei tosin välttämätön. Liimauksen jälkeen kuitenkin alkaa hankalin vaihe, kaaren istuttaminen. Kaarta sovitetaan pohjaan, poistetaan puuta ja sovitetaan jälleen niin pitkään kuin tarvis on. Tähän menee helposti tuntikausia. Nopeimmaksi työkaluksi huomasin kulmahiomakoneeseen kiinnitetyn lamellihiomapaperilaikan, tosin sillä saa teurastettua koko kaaren hetkessä jos ei osaa. Viimeistely hoidettiin nauhahiomakoneella ja kavahöylällä. Plussia ja miinuksia: + Lujempia, koska puun sisäiset jännitykset ovat vähäisempiä + Vähemmän herkkiä halkeamaan tai katkeamaan kuin höyrytetyt + Voi tehdä helposti veneen ulkopuolella "verstaalla" + voi helposti liittää viistoliitoksella vanhaan kaareen jos vanhaa ei saa kokonaisuudessaan poistettua + jos muotin teko epäonnistuu hiukan ja muoto on vähän väärä, niin oikeaan muotoon pääsee liimaamalla pari uutta laminaattia ja muotoilemalla + on helpompi saada paikoilleen, jos kantta tai muita rakenteita ei saa irroitettua. - tuhlaavat materiaalia aika lailla - kaarien istutus on hankala homma - eivät ole alkuperäiset - vanhassa historiallisesti arvokkaassa veneessä tämä on erittäin paha virhe, muuallakin tyylirikko. - vaatii paljon kalliita puristimia (jopa 10-15 kpl) Tein vanhaan veneeseeni Exocetiin puolentoista vuoden remontin 1999-2001. Puuhaan kuului myös kaarien vaihto. Nyt jälkikäteen ajatellen ainoa työ jonka olisin teettänyt veistäjällä, on nimenomaan kaaritus. Vaikka sain lainata Veistokaaren Mikael Holmströmin työkaluja, koneita ja puristimia niin homma oli silti aika työläs, enkä ole täysin tyytyväinen lopputulokseen.
Pehmeä kupariputki taivutellaan pohjan muotoon
Putken mallin mukaan piirretään muotin karkea muoto, tehdään muotin aihio ja merkataan kaaren päältä todelinen muoto
Laminointivirheitä. Oikealla ehjä kaari, keskellä liian kuhmuraisen muotin tekemä kaari ja oikealla pettäneitä liimasaumoja. Kunnollisten kaarien tekeminen ei ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa.

Sisarkaaret

Kaaren rakenteen lisäksi pitää päättää, tehdäänkö korjaus vaihtamalla koko kaari vai laittamalla sen viereen ns. sisarkaari. Sisartaminen on joissain tapauksissa hyväksyttävä ja käyttökelpoinen menetelmä, mutta se laskee väistämättä veneen arvoa. Toisekseen sisarrettujen kaarien aiheuttamia reikiä ei saa koskaan enää kunnialla peittoon vaikka korjauksen haluaisikin tehdä myöhemmin "oikein". Esimerkiksi kuutonen "Antinea" oli niin täynnä sisarkaaria sekä niitin- ja ruuvinreikiä että siihen oli käytännössä pakko vaihtaa sekä kaaritus että laudoitus kun lopulliseen remonttiin lähdettiin. Monissa tapauksissa esim. avoimessa veneessä koko kaaren vaihto on aina järkevämpää kuin sisarkaaren nysien rakentelu.

Sisarkaaret eivät välttämättä kestä rasitusta. Alkuperäinen kaari on katkennut kovimman rasituksen kohdalta. Kun viereen laitetaan sisarkaari, kovimman rasituksen paikka säilyy samana ja sen lisäksi sisarkaaren vieressä olevat vanhan kaaren osat jäykistävät rasituskohdan ympäristöä niin että vauriokohta joutuu entistäkin kovemman rasituksen alle. Useamman kerran olen katsellut vanhoja veneenraaskuja joissa on ollut sisarkaaria kaarien vieressä ja pahimmissa molemmin puolin kaarta olevat sisarkaaret molemmat poikki.

Sisarkaarien käyttöä voi perustella silloin, jos koko kaaren vaihtaminen edellyttäisi sisustuksen tai muiden rakenteiden radikaalia purkamista. Silloinkin vaihtaisin ennemminkin pätkän kaarta yllä kuvatun viistoliitoksen avulla. Viisteen voi tarvittaessa tehdä jopa paikan molempiin päihin.

Kokonaan vaihdettu kaari ei laske veneen jälleenmyyntiarvoa yhtään, sisarkaaritus laskee arvoa kyllä. Rumasti sanottuna se on "paikkailua", ei korjaus. Sillekin on kyllä paikkansa veneenkorjauksessa, mutta se on aina vähän vilunkia.

Jos sisarkaaren laittaa, niin se kannattaa ennemmin laittaa pari senttiä sivuun vanhasta kuin ihan viereen. Kaksi kaarta vierekkäin muodostavat aina uran, jossa vesi pesii ja kosteus nousee laholle otolliseksi. Väliä on hyvä olla sen verran, että väliin mahtuu pensseli.

Vanhan kaaren katkenneet päät ovat yleensä sen verran rosoisia, että ne keräävät halkeamaan vettä ja taas on laholla mojova paikka kasvaa. Jos päätyy sisarkaariin, niin vanhan kaaren katkenneesta kohdasta pitäisi siivota mahdolliset "vesiloukut", säleet ja rispaantuneet osat pois, ettei vesi jää seisomaan katkenneeseen kohtaan.

Sisarkaarien tekemisestä on artikkeli Tuomas Raivion kotisivulla. Artikkelia voi hyvin soveltaa myös kokonaisten painokaarien tekemiseen.

Ottaisin kyllä hommaan vähintäänkin konsultiksi veneenveistäjän, pelkillä hyvillä neuvoilla säästää jo varmasti vähintään hermojaan ja aikaansa, yleensä myös aikalailla rahaa.

Pikkujollan piirustukset

Pekka Huhta — Mon, 01 Oct 2007 10:47:15 +0000

Yritin etsiskellä piirustuksia hyvin pieneen jollaan purjevenettämme Exocetiä varten.Verkosta ei löytynyt mitän käyttökelpoista ja muutkaan käytettävissä olevat arkistot antoivat yhtä laihoja tuloksia. Jollaa tarvitaan vain sadan metrin matkaan rannasta poijulle ja Manta on reilu viisimetrisenä vähän suuri rantautumisjollaksi. Jollan piti olla hyvin pieni, jotta sitä viitsii tarvittaessa hinata jo valmiiksi hitaan Exocetin perässä.

Löysin yhdet melko lupaavat linjapiirustukset jossa malli oli verratain hyvä mutta vene oli reilusti liian iso. Suurempi vene oli aivan selkeästi liian pyöreäpohjainen ja kapea ja mittakaavapienennöksestä olisi tullut sietämättömän kiikkerä. Skannailin piirustukset, vektoroin ne karkeasti ja piirsin CADilla "päälle" oman näkemykseni sopivasta runkomuodosta.

Koska piirustukset tuli laadittua luultavasti aika omintakeisilla menetelmillä, päätin kokeilla kuvien oikeellisuuden rakentamalla pienoismallin veneestä. Kun kuvat olivat valmiit, oli perin helppoa printata linjapiirrustus skaalassa 1:10 ja tehdä sen mukaan Kapa-levystä mallikaaret, joiden päälle pienoismallin sai laadittua. Varmaa on, että kaaret ovat vähän sinnepäin (lopullisesta mallista nyt puhumattakaan), mutta malli on symmetrinen ja näyttää ihan hyvältä. Vain veneen ketka eli parraslinja on liian suora, mutta 20 mm leveistä ja millin paksuisista "lankuista" ei saanut tuon makeampaa ketkalinjaa.

Piirustukset...

...ja valmis jolla

Tämän kokoisella projektilla on helppoa harjoitella venepiirustusta. CAD on sinänsä hyvä apuväline 2D-kuvien tekemiseen, mutta yhtä lailla homman voisi tehdä perinteisestikin, joustavilla viivaimilla ja paperilla. Itse pienoismallinkaan tekemiseen ei mennyt kuin kaksi iltaa.

Piirustukset, pienoismalli ja mallikaaret

Täytyy vain toivoa että jossain välissä löytyy aikaa rakentaa itse jolla. Mutta onpahan nyt sentään ensimmäinen itse suunniteltu vene kirjahyllyssä...

Muutamia muita pienoismalleja

Käsivaralta rakennettu kahvelikutteri, pohjautuu löyhästi jossain kirjassa nähtyyn ruotsalaiseen nuorisopurjeveneeseen.

Kaksi varsin erilaista lähestymistapaa pienoismallien rakentamiseen. Ylhäällä vielä viimeistelemätön, puisesta rakennussarjasta tehty luotsikutteri Jolie Brise ja alla rautalankamalli, hahmotelma siitä miltä yhden sortin unelmavene voisi näyttää.

Mantan pienoismalli jonka tein ystävälleni häälahjaksi. Runko on koottu neljä milliä pitkillä kupariniiteillä. Kuten näkyy, tässäkin mallissa parraslinja on aivan liian suora johtuen liian kapeista laudoista.

Puuveneen kyllästys

Pekka Huhta — Mon, 01 Oct 2007 10:36:34 +0000

Puuveneen elinehtona on kunnollinen ja huolellinen kyllästys. Kyllästettäessä puun pintasolukko täytetään öljyllä, joka kuivuu puuhun ja lisää sen kosteuden- ja lahonkestoa merkittävästi. Aloitetaan kyllästämiseen tutustuminen pienellä tietoiskulla puusta ja puun rakenteesta.

Perustietoutta puusta

Puu on elävä materiaali. Sen kosteus vaihtelee aina ympäristön kosteuden mukaan. Puuhun siirtyy ja siitä haihtuu aina vettä ja puu pyrkii tasapainotilaan ympäristön kosteuden kanssa. Veneen omistajalle on tästä ajoittain riesaa, mutta sitä käytetään veneenrakennuksessa myös hyväksi.

Veden sitoutuminen puuhun tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensimäistä vaihetta sanotaan monomolekulääriseksi adsorptioksi. Puun solujen pinnalle kertyy (adsorboituu) yhden molekyylin paksuinen (monomolekuläärinen) vesikerros. Koska vesi vie oman tilansa puusolujen välissä, puu turpoaa. Tiettyyn rajaan asti lähes kaikki rakenteeseen joutuva vesi kertyy vain solujen pinnalle. Puulajista riippuen tätä jatkuu 25-30% kosteuteen asti, kunnes saavutetaan puun syiden kyllästymispiste. Sen jälkeen soluseinämiin ei enää mahdu vettä, vaan vesi alkaa kerääntymään puun huokosiin ja solujen sisään. Lisätty vesi ei enää turvota puuta, koska vesi varastoituu solujen sisälle. Puu siis turpoaa vain alle noin 30% suhteellisella kosteudella.

Puulle on haitaksi, jos se kutistuu ja turpoaa hyvin nopeasti. Liian nopeasti kuivuva puu halkeaa, koska pinta kuivuu nopeammin ja kutistuu samalla kun sydänpuu on vielä kosteaa. Muun muassa tästä syystä on tärkeää hidastaa puun kosteuselämistä.

Lisäämällä puuhun reilusti pellavaöljykyllästettä veneenveistäjä luo puun pintakerroksiin puun turpoamista vastaavat olosuhteet. Tällä kertaa vain veden sijaan puuhun ajetaan pellavaöljyä tai muuta öljyistä kyllästettä. Hitaasti kuivuva öljy ehtii imeytyä puuhun suhteellisen syvälle ennen kuin se kuivuu. Myös kylläste turvottaa puuta jonkin verran. Mitä syvemmälle kylläste imeytyy ja mitä enemmän sitä saadaan puuhun ajettua, sitä enemmän puu turpoaa. Turpoamiseen vaikuttaa myös kyllästeen kuiva-ainepitoisuus ja jopa öljyn molekyylirakenne. Pellavaöljy turvottaa puuta huomattavasti enemmän kuin esim. Owatrol.

Puun solukon rakenteesta riippuu, kuinka syvälle kylläste imeytyy ja kuinka paljon sitä on puuhun imeytettävissä. Puussa on erilaisia suurempia huokosia, joita pitkin vesi ja ravinteet ovat liikkuneet puussa. Niitä pitkin myös kylläste kulkeutuu syvemmälle puuhun. Esimerkiksi mänty on hyvin otollinen puu kyllästettäväksi, koska sen solurakenne on avoin. Kuusi sen sijaan imee kyllästettä mäntyyn verrattuna hyvin vähän, koska sen solurakenteessa kylläste ei kulkeudu niin helposti. Yleensä kovemmat puut imevät vähemmän kyllästettä.

Kun puun pintakerros on kyllästetty, se toimii tehokkaana kosteussulkuna. Veden eteneminen puussa hidastuu merkittävästi, kun pintakerroksen puusolut on jo päällystetty vettä hylkivällä öljyllä. Tämä öljy toimii myös hyvänä tarttumapintana öljypohjaiselle lakalle.

Öljykyllästys perustuu ensisijaisesti puun kosteuden rajoittamiseen. Pellavaöljyhän ei ole pöpöille mitenkään myrkyllistä vaan mm. homesienet syövät sitä suurella mielihalulla. Jonkun millin pinnasta imeytynyt pellavaöljy kuitenkin on täyttänyt paikat, joihin imeytyvä vesi yrittää mennä ja koska puussa ensin ollut öljy hylkii vettä, veden tunkeutuminen rakenteeseen hidastuu merkittävästi.

Vesi ei välttämättä ole pahaksi puulle. Itse asiassa absoluuttisen kuiva puu on varsin haurasta. Nyt kysymys kuuluu vain, että kuinka paljon vettä puuhun saa joutua. Lahottajasienet vaativat yleensä n. 25-30 % suhteellisen kosteuden ennen kuin ne alkavat kasvaa. Optimikosteus on kolmen- ja neljänkymmenen välillä. Jos kosteus pysyy tämän alla, niin lahottajasienet eivät pääse itämään. Eli vettä saa päästä puuhun, mutta kosteus ei saa nousta liikaa. Jos pilssi on kuiva, niin puun sisäpinnasta ehtii haihtua riittävästi vettä ulkopuolelta tulevan ylimäärän tasoittamiseksi. Tästä syystä olisi ehdottoman tärkeää pitää puuveneen pilssi mahdollisuuksien mukaan kuivana.

Milloin kyllästää vene?

Yleisen nyrkkisäännön mukaan puuvene pitäisi kyllästää kokonaan uudelleen aineesta ja veneen käytöstä riippuen kymmenen-viidentoista vuoden välein. Väliaikoina kyllästettä voi vetää sisäpuolelle vuosittain, mutta kun kosteusrasitus on laudan ulkopuolella niin pelkkä sisäpuolelle vedelty kylläste ei pidemmän päälle riitä. Sinänsä on ihan hyvä tapa pitää veneen sisäpuoli vain kyllästettynä, niin puuhun saa seuraavina vuosina lisättyä kyllästettä vaikka joka kevät.

Aika ajoin ulkopuoli pitää vetää paljaalle puulle, kyllästää huolellisesti ja vetää uudet lakat, maalit tai tervat pintaan. Kyllästyksen tarpeen huomaa parhaiten siitä, että vene alkaa elämään huomattavasti aiempaa enemmän ja maali tai lakka hilseilee paikkaamisesta huolimatta. Joka tapauksessa maali- tai lakkakerros paksunee ajan myötä niin että koko pintakäsittely pitää uusia ehkä sen 10-15 vuoden välein ja samassa yhteydessä vene kannattaa sitten kyllästää kunnolla sisältä ja ulkoa.

Jos pinnat ovat hyvässä kunnossa ja maali ei korkkaa mistään erityisesti irti niin ei ole mitään syytä kaivaa lakkapintaa kokonaan auki. Jos lakka irtoilee paikallisesti samoilta alueilta joka vuosi, se kertoo, että niillä alueilla kyllästys on pettänyt tai uusintalakkaus tehdään joka kevät huonosti.

Tällöin riittää kun otat paikallisesti lakkapinnan auki, kyllästät ja lakkaat uudelleen. Lakka pitäisi vetää auki hyvissä ajoin, jotta puu alla ehtii kuivua hyvin. Muuten kyllästeet ja lakka vedetään märkään puuhun ja kiinnipysyvyys on mitä on. Lisää lakkauksen korjauksista jäljempänä.

Sitten kun tällaisia erikseen paikattavia paikkoja on siellä täällä tai kun eri vuosina parsittujen paikkojen yhteenlaskettu pinta on neljännes lakkapinnasta on aika ottaa koko homma puulle ja aloittaa alusta.

Estetiikan vuoksi joidenkin alueiden uudelleenkyllästys on hyvä tehdä kerralla. Mahonki palaa auringossa ja lakka kellastuu. Paikkailtu pinta saattaa olla pahasti läikikkään näköinen. Silloin pitää raapia lakka pois ainakin lähimpiin selviin rajoihin asti, esim. ylärakenteissa kokonaiset paneelit tai rakenteelliset osat. Rungossa sitten valitettavasti koko kylki.

Ensimmäinen kyllästyksen pettämisestä kielivä oire on siis pintakäsittelyn irtoilu ja se, että vene saattaa alkaa elämään aikaisempaa enemmän. Laudat siis haristuvat kuivalla ja imevät holtittomasti vettä. Jos lakka pysyy hyvin alustassaan, värivikoja lakan alla ei ole ja puu ei elä hurjasti, ei uudelleenkyllästykseen pitäisi olla syytä.

Hilseilevän lakkauksen korjaus

Lakkauksen paikkaus kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin. Kannattaa käydä kurkkaamassa venettä ensimmäisten pakkasten jälkeen. Jos lakka tai maali on korkkaamassa irti, niin se näkyy kun ensimmäiset pakkaset ovat lopullisesti irroittaneet pinnan puusta. Hilseet kannattaa raapaista pois kyljestä saman tien, niin että puulle jää aikaa kuivua kevääseen asti; jos homman tekee vasta keväällä niin puu ei ehdi kuivua ja uusikaan pinta ei pysy märässä puussa.

Pitkin talvea veneellä käydessä voi vedellä hyvin ohennettua pellavaöljy-aspegol -lientä niihin auki raavittuihin paikkoihin. Kylmällä kelillä ja auringonpaisteelta suojattuna kylläste imeytyy nätisti puuhun eikä tee lisäkyllästämistä estävää kalvoa pintaan. Keväällä paikka on sitten kyllästetty ja lakkausta vaille valmis. Kylläste kannattaa säilyttää kotosalla ja pitää lämpimässä autossa levittämiseen asti, niin se imeytyy paremmin. Owatrol ei sovi tähän yhtä hyvin, se jämähtää kylmälläkin muutamassa päivässä ja tukkii huokoset lisäkyllästykseltä.

Millä kyllästää?

Kyllästykseen on useampi vaihtoehto. Kaupallisia aineita on Owatrol ja Impreg, nykyään perinteinen pellavaöljykyllästys on taas tulossa takaisin. Owatrol D1 on kasviöljypohjainen kylläste (soijaöljyä ja lisäaineita) ja Owatrol D2 on pintakäsittelyaine joka on tarkoitettu käytettäväksi D1:sen kanssa. Hempelillä on vastaava tuotesarja, Impreg 1 ja 2, joka on vähän halvempi ja hivenen nopeampi käyttää, koska sen kuiva-ainepitoisuus on suurempi eli puu kyllästyy hiukan nopeammin. Impreg on uudempi tuote, kasviöljypohjainen sekin.
Pellavaöljykyllästys on hyvä tapa kyllästää vene ja ennen kaikkea se on edellisiä huomattavasti halvempi vaihtoehto. Yleensä perusseoksessa on noin puolet pellavaöljyä ja puolet Aspergol-nimistä lahonsuoja-ainetta, mutta joka kylässä on omat reseptit. Yleensä kuitenkin pellavaöljyyn pitää laittaa jotakin lahonsuoja-ainetta, koska raaka pellavaöljy homehtuu ja pelkän pellavaöljyn lahonsuojakyky ei ole kovin hyvä. Pelkällä pellavaöljyllä käsitelty veneen sisäpinta homehtuu mustan ja nokisen näköiseksi.

Toinen paljon käytetty yhdistelmä on 1/3 pellavaöljyä, 1/3 Aspergolia ja 1/3 pineenitärpättiä (eli Oulutärpättiä), mutta siinä alkaa olla liuotinta jo vähän liiankin kanssa. Aspergolin ja/tai tärpätin määrää voi lisätä kaikissa seoksissa aika suureksi alkuun ja suhdetta pienentää sitten myöhemmin kun pinta alkaa imemään. Lämpimällä ilmalla pellavaöljy menee puuhun vähemmälläkin ohentamisella, kylmällä muiden liemien osuutta pitää lisätä. Sisäpuolella kyllästeeseen voi lisätä ehkä kymmenyksen verran tervaa, jolloin saadaan vähän kestävämpi ja hyväntuoksuinen pinta. Ulkopuolelle tervan käyttö ei sovi, koska lakat ja maalit eivät oikein tykkää tarttua siihen.
Aspergolin lisäksi on käytetty myös muita kirkkaita lahonsuoja-aineita, mutta veistäjät tuntuvat vannovan Aspergolin nimeen. Missään tapauksessa öljymäisen kalvon muodostavia puunsuoja-aineita ei ole tarkoitettu veneeseen. Niiden käyttö on ehdottomasti kiellettyä. Kalvon muodostavat puunsuoja-aineet estävät lisäkyllästeen lisäämisen puuhun vuosittain. Maali tai lyijymönjä on näihin aineisiin verrattuna helppo poistaa puusta kyllästystä varten.

Kunnon kyllästyksen aikaansaamiseksi kyllästysöljyä pitää sivellä veneeseen niin kauan kuin sitä menee. Owatrol ja Impreg ovat vähän hankalia käyttää sikäli, että ne kuivuvat suhteellisen nopeasti. Venettä pitää siis kyllästää yleensä koko päivä niin että pintaa ei päästetä hetkeksikään kuivumaan, koska kuivahtaneen pinnan läpi ei enää imeydy helposti uutta kyllästettä. Pellavaöljy on sikäli helpompaa että se ei kuivu kovin nopeasti joten kyllästystä voi jatkaa seuraavana päivänä ongelmitta, viileällä kelillä taukoa voi kuulemma pitää pidempäänkin. Pellavaöljyn hidas kuivuminen mahdollistaa myös sen, että se imeytyy syvemmälle puuhun.
Pellavaöljyä käytettäessä pitäisi odottaa mielellään vähintään muutamia viikkoja ennen lakkausta, jotta kyllästeellä on

aikaa kuivua. Muutaman viikon tai kuukauden päästä öljy on polymeroitunut puun sisään eikä lähde liikkeelle. Puun kyllästäminen sai huonon maineen 70-luvulla, kun uudet lakat eivät sopineet yhteen liian tuoreen kyllästeen kanssa. Kaikkien lakkojen kanssa kyllästäminen ei onnistu vieläkään. Tällöin oikea hoito on vaihtaa lakkaa, ei luopua kyllästämisestä.Auringonvalon UV-säteily nopeuttaa kyllästeen kuivumista. Kyllästeen kuivumista voi siis keväällä nopeuttaa jättämällä vene paljaan taivaan alle aurinkoisina päivinä sen sijaan että sen vetää pressun sisään heti töiden jälkeen.

Varoitus öljyjen itsesyttymisestä

HUOM! Pellavaöljy ja muut kyllästeet saattavat aiheuttaa itsesytytyksen. Öljyiset rätit ja trasselit saattavat syttyä itsekseen palamaan. Kannattaa muistaa myös, että työvaatteita koskee aivan sama itsesyttymisvaara kuin muitakin öljyyntyneitä kankaita ja pensseleitä. Öljymärkää haalaria ei siis saa jättää myttynä pariksi päiväksi auton takakonttiin tai veneen säilytyslokeroon. Erityisesti jo valmiiksi lämpimissä, tuulettomissa paikoissa lämpö saattaa nousta niin korkeaksi että kangas syttyy.

Rätit pitäisi joko polttaa tai säilyttää umpinaisessa pelti- tai lasiastiassa. Muovinen ei luonnollisestikaan käy, koska sekin palaa. Toinen vaihtoehto on säilyttää rättejä veteen upotettuna tai vähintäänkin kastella ne vesimäriksi. Työhaalareita ei viitsisi säilytellä vesiämpärissä, joten niiden kanssa on tyydyttävä hyvin ilmastoituun tilaan, jossa vaatteet saavat roikkua vapaasti. Suurin syttymisvaara on nimenomaan jos kangas (tai muu huokoinen materiaali) on löyhässä mytyssä jossa lämpö pääsee kohoamaan.

Viime vuonna lehdissä kerrottiin veneenkyllästäjistä jotka olivat kyllästäneet puuvenettä jonkun vanhan kansakoulun salissa. Öljyä oli mennyt reilusti lattian täytteisiin, jotka alkoivat kytemään. Palokunnan piti tulla repimään lattia auki sammtusta varten. Tästä vaan huomaa että mikä tahansa huokoinen materiaali voi syttyä öljyn kanssa.

Pensselit on parasta säilyttää upotettuna pellavaöljyyn tai vernissaan. Sillä tavoin ne säilyvät muutenkin parhaiten.

Mistä kyllästysaineita sitten saa?

Kyllästeitä on nykyisin saatavilla useasta paikasta. Ohessa linkki joidenkin firmojen yhteystietoihin.

Kyllästysaineiden määrä:

Kyllästysaineen määrää ei ole helppo arvioida. Kovat puut, kuten tammi ja mahonki imevät kyllästettä paljon vähemmän kuin mänty. Tämän huomaa varsinkin kaarien kohdalla; tammikaaret kiiltelevät öljyä kun mäntyinen kylkilaudoitus imisi tavaraa vielä loputtomiin. Kuusesta tehty vene ei ime kyllästettä kovin helposti, koska kuusen solurakenne on umpinainen eikä kylläste kulkeudu puussa.

Venettä on vaikea kyllästää liikaa ja kyllästeaineet säilyvät hyvin. Aineita kannattaa siis ostaa joka tapauksessa reilusti.

Pintakäsittely kyllästyksen jälkeen

Kyllästekerros integroituu aika hyvin puuhun: öljyt kuivuvat niin hitaasti, että ne imeytyvät syvälle puuhun ja kuivuvat sinne. Tähän öljykerrokseen sitten kiinnittyy lakka, parhaimmillaan kyllästeaineisiin perustuva lakka tai muu pintakäsittelyaine. Eli Owatrolin tai Impregin kakkosaine, tai (pellava)öljypohjainen lakka tai maali. Tai tietysti lämmitetty terva. Koska osa öljystä on tiiviisti puun sisällä ja loput öljystä on "kasvatettu" tämän öljykerroksen päälle, käsittelyn kiinnipysyvyys ja kosteudenkesto on varsin hyvä. Pinnoite on osittain puun sisällä eikä vain sivelty pintaan.
Pellavaöljykäsittelyn päälle pintakäsittelyn voi tehdä lähes millä hyvänsä puuvenekäyttöön tarkoitetulla maalilla tai lakalla, mieluiten kuitenkin öljypohjaisella. Viimeiset kerrokset pellavaöljykyllästyksestä voi tehdä niin että ostaa pellavaöljyvernissaa eli keitettyä pellavaöljyä ja käyttää sitä öljyn sijaan muutamat viimeiset kerrokset. Näin öljy pysyy puun sisällä paremmin ja maali tai lakka tarttuu napakammin puuhun. Jos pinta on tarkoitus lakata tai maalata, kyllästeeseen ei missään tapauksessa saa lisätä tervaa.

Pellavaöljykyllästeen päälle kannattaa laittaa puolentusinaa kerrosta Owan tai Impregin ykkösainetta jos aikoo käsitellä pinnan mainittujen sarjojen pintakäsittelyaineella. Owatroolauksen kustannuksia voi siis hiukan vähentää sillä, että peruskyllästys tehdään pellavaöljyllä ja väliin vedetään vielä Owatrolin kyllästettä, jotta lakka tarttuu paremmin.

Pellavaöljyllä käsitellyn pinnan mustuminen ja home

Raaka pellavaöljy on herkkää homehtumaan jos siihen ei lisätä jotain lahon- ja homeentorjunta-ainetta kyllästyksen yhteydessä. Pelkällä pellavaöljyllä käsitelty veneen sisäpinta saattaa näyttää miltei mustan nokiselta. Syynä on home, joka on päässyt iskemään pellavaöljyyn ennen kuin se on kunnolla kuivunut.

Vanhastaan homehtumisen estäjänä on käytetty pineenitärpättiä, Teknoksen Aspergol-kylläste on tosin huomattavasti tehokkaampaa. Muihin värittömiin puunsuoja-aineisiin voi suhtautua pienellä varauksella, mutta niitäkin on käytetty (Värisilmä-peruskylläste ja muut vastaavat).

Jos vahinko on jo tapahtunut, hometta voi yrittää pestä pois pineenitärpätillä tai vielä paremmin Aspergolilla. Likaantunut pinta pestään juuriharjalla ja tärpätillä tai aspergolilla ja sen jälkeen pinta kyllästetään uudelleen pellavaöljyllä, johon tällä kertaa lisätään homemyrkkyä.

Jos pinta jää vielä pesunkin jälkeen pahan näköiseksi niin sen voi kyllästää seoksella, jossa on pellavaöljyä, tärpättiä ja enintään neljännes tervaa. Pinnasta tulee helposti puhtaana pidettävä ja tervan tumma väri peittää ja tasoittaa pinnan läikikkyyttä.

Aspergolilla pesu pätee myös muiden veneessä homehtuneiden puupintojen puhdistukseen. Aspergolin vaikuttava aine, tolyylifluanidi on tehokas homemyrkky, joka jää puun pintaan vielä pesun jälkeenkin ja estää uuden homeen syntymistä.

Puuveneen kyllästämisestä on hyvä kuvaus Tuomas Raivion kotisivulla.