Olet täällä

Lisää uusi kommentti

Kesän projekteja: parveke, portaat ja paljon muuta

Ettei aivan laiskaksi mainittais niin kuvasin tänään viime kuukausien tekosia.

Kesän aikana talo on valmistunut hämmentävällä tavalla. Miljoona vuosia roikkunutta projektia on yhtäkkiä ihan pienellä ja helpolla tavalla tullut valmiiksi. Vaikka nyt parveke, jonka niskapuut sahasin vanhoista parruista jo kolme vuotta sitten samalla kertaa kun sahasin kylppärin isoja listoja varten tarkoitetut kalikat.

Talo on valmistunut 1919, sen perusteella päätellen että yläpohjan turpeiden alla on hesareita 1918-1919, viimeiset löytyy marraskuulta 1919. Sillä ajatuksella on iloinen ajatus että talo on ulospäin melko lailla taas sievä 90-vuotisjuhliin. En käytä määrettä "valmis", onhan tää ollut valmis jo silloin aikanaan, nyt se on vain palautettu aikaisempaan tai vähän paranneltu.

Parveke oli aika mätä kun me tänne tultiin. Edellisen omistajan tytär kertoi, että parvekkeella ei kukaan uskaltanut käydä edes 40-luvulla ja se oli niin mätä että se oli pakko tiputtaa alas melko pian muuton jälkeen. Itse tekemäni sänky ei taittunut rapuista ja se oli pakko nostaa partsin kautta. Sillä nostolla todettiin että kaiteet oli juuri ja juuri kiinni ja pikku nyhjäisy tiputti ne alas. Niijjotta oli helpompaa potkia kaiteet länään ja nostaa sänky ylös. Tähän aikaan ei sille parvekkeen lavallekaan pystynyt astumaan.

Tykkään että uudesta partsista tuli melko sopiva. Se on vähän isompi kuin alkuperäinen, mutta kaipa siihen tottuu. Ainakin sillä mahtuu kuivaamaan pikkuisen pyykkiä.

Kuva

Kaikki parvekkeen liitokset on tehty perinteisellä tavalla talttaamalla, tappiliitokset on vielä poikkitapeilla varmistettu. Niin että vaikka ne onkin liimattu, niin siellä on silti tappi poikittain pitämässä liitosta paikallaan kun liima muuttuu joksikin muuksi.

No, muuta tehtyä: Kattoikkuna-pura-ja-kokoa. Vanha oli aika elänyt, siihen tuli uutta sivupanelia, uusi katto, aluskate ja vanhat tiilet. Ja kattoikkunat on ne kolme ainuaa reikää joissa on uudet ikkunat meidän talossa, kun vanhat oli niin huonosti tehdyt ettei niitä kannattanut kunnostaa. Kolmen sormen navettanurkalla tehtyä pokaa ei kannata kunnostaa jos se on riittävän risa.

KuvaKuva

Kiitokset Tompalle joka on tehnyt kaikki noi pellit niin että mun ei tarvinnut kuin saumata ne kasaan. Tuo oli nyt kolmas ikkuna jonka pellit rullasin ja jälki alkaa olla just ja just apumies-repsikan jälkiä, mutta veden se pitää.

No, muuta tapahtunutta. Ulkorappu oli mallia "ur hanuren", se valutti vettä talon alle urakalla ja vanhat sisäraput oli mädät ja madonsyömät. Kaikki räystäältä valuva vesi tuli rapun kautta talon alle ja ovi oli hyvin luovasti vedetty alas talon helmalinjasta. Yhden rapabetonisen ulkoportaan tilalle hommasin tonnin graniittia oikeiksi rappusiksi ja nostin sisärappuja niin että kuistilla mahtuu olemaan. Kuisti on ollut aina meidän remppavarasto ja nyt kohta siitä voi tulla ihan oikea kuisti.


Kuten kuistin kuvasta näkyy, niin kuistin ikkunat on nätit. Ne oli niin ruokottomassa kunnossa että jotenkin silmä väisti niitä aina kotia katsoessa, mutta kun Pirjo (meidän luottopuuseppä) rassasi ne kuntoon niin oikeasti tajusi että ne on kauniit. Oikeasti. Nyt ei tartte kun asentaa ovi ja rakentaa lippa päälle niin julkisivua voi ihan vaikka kehua.

KuvaKuva

Kuistin sisällä olevat rappuset oli niin syvät että sisäovea avatessa piti pakittaa taas portaille että sai oven auki. Kun raput nousi vähän niin sain sisäraput pienennettyä niin että kuisti ei enää olekaan kahtia jaettu porraskuilun kohdalta, vaan siellä mahtuu kulkemaan poikkisuunnassa. Vanhojen rappujen reuna menee poikkirimojen kohdalla, mutta nyt kuistin puolelta toiselle mahtuu kulkemaan kompuroimatta syvässä kuilussa välissä. Luonnollisesti kaikki säästettävissä oleva materiaali säästettiin, niin että vanhojen rappujen sivupaneloinnit on vielä vanhat ja rapun pienennys on yhtä lailla vanhoja lankkuja. Niistä valkattiin ne laudat joiden alla oli kauniisti kaunokirjoituksella edellisen omistajan nimi, sattui niin somasti että vanhojen portaiden alla oli vanhan lautapaketin lähetystiedot. Vaikka nuo alkuperäisen rappumontun poikkilistat jäi paikalleen niin moni ei hoksaa että rappuja on pienennetty.

Kuva

Näiden lisäksi keväällä tuli värkättyä halkokatos. Puuvaja oli jo olemassa, mutta se haalattiin 30 metriä tontin toiseen päähän. Vajan päähän tuli reilu kymmenen motin halkokatos ja vaja/katos-kombinaation taakse hyllykkö puutavaralle niin että varahirret ja sekalaisen puutavaran saa vajan runkopuiden jatkeiden "piikeille" säilöön.

Kuva

On ollu pitkän aikaa semmoinen olo ettei täällä mitään tapahdu, mutta tänä kesänä on tapahtunu paljon. On aika hyvä olo.

Pekka

BBCode

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • You may use these tags: [abbr], [acronym], [b], [center], [code], [color], [define], [font], [h1], [h2], [h3], [h4], [h5], [h6], [hr], [i], [img], [justify], [left], [list], [node], [php], [quote], [right], [s], [size], [sub], [sup], [u], [url], [wikipedia], [youtube], [ol], [ul], [table]
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • Ccfsmileys content filter.
  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.